15.8.2013

Red Heels - Go or No Go? Siinäpä pulma.

Näin raskaana ollessani panostan mielelläni jalkinemukavuuteen. Mallailin kenkäkaupassa mustia ja nudeja korkokenkiä, joista mustissa oli erinomainen lesti. Kuitenkin nudet vetivät puoleensa värinsä puolesta ja vaikkei lesti vetänytkään vertoja mustille kengille, oli niiden korko maltillnen ja sen vuoksi kenkä oli hyvä jalassa.

Hihkaisin kuitenkin myyjän paikalle vahvistamaan mielipidettäni ja VIUH, hän oli tipotiessään. Kohta myyjä kipittää kenkälaatikon kanssa luokseni ja sanoo ensitöikseen, että unohda nudet. Ne eivät ole raskaanaolevan jalkaan parhaimmat, mutta mustien kenkien lesti pelastaa illan kuin illan. Mustien nostaminen ykköskorokkeelle oli tietysti mukavaa, sillä mustissa on sitä kaipaamaani korkoa ja ne todellakin tuntuivat jalassa hyvältä. Sitten myyjä avasi käsissään olevan laatikon ja sieltä paljastui mustien kenkien sisarukset, eli punaiset, saman lestin omaavat kengät. En tosiaan ollut suunnitellut ostavani punaisia korkokenkiä ja laitoin ne jalkaani empien. Myyjä oli aivan fiilareissa ja kehotti valitsemaan punaiset. Mulle tuli tavanomainen refleksi eli puhelin laukusta ja googleen kuvahaku "red high heels" ja "red high heels with jeans" ja "red high heels on the summer" ja "red high heels with black dress". Punaisethan menisivät niin sinisen, mustan kuin valkoisenkin kanssa. Niin ja beigen.

Vihkikenkäni olivat punaiset Manolot. Rakastin ja rakastan niitä edelleen (bannerikuvassa kengät näkyvillä) ja ne ovatkin makuuhuoneessamme muistuttamassa unohtumattomasta päivästämme <3.

Muutama kuva, punaisten kenkien hankinnan tukemiseen...


Kuva

Kuva
Kuva

Lähden tästä nyt kaupoille, joten katsotaan minkäväristen kenkien kanssa sieltä kotiudun :).
Huominen kertokoon päätökseni....

2 kommenttia:

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...