Lähes viikon flunssa takana (kopkop)

Viime lauantain ja sunnuntain välisenä yönä se alkoi. Yleensä niin iloinen ja vähäitkuinen tyttömme vain huusi. Ei auttanut syli, lohdutus, tutti, vesi, maito. Ei mikään. Lohduton itku. Vihdoin lapsi nukahti ja siirsimme hänet sylistä takaisin sänkyyn. Olin varma että korviin sattuu, mutta aamu toi tullessaan vatsataudin, joten sehän se siellä kummitteli. Sunnuntaina kävimme Pikkujätissä, josta emme sen viisaammaksi tulleet. Virusperäinen vatsatauti. Ei muuta. Nestettä ja lepoa. Sunnuntai-ilta koitti ja uusi itkuhuutosessio. Nyt niin kovana, että loppujen lopuksi lapsi oksensi, tärisi ja haukkoi henkeään. Itkua kesti parisen tuntia. Välillä kovemmin, välillä hetki rauhoittuen ja nukahtaen syliin. Kun itku jälleen alkoi, päätimme suunnistaa Jorviin. Ja tietenkin tyttö rauhoittui matkalla ja Jorvin keikasta tuli lyhyt. Hoitaja toi meille Floridral -liosta, jonka juotimme tytölle ja suuntasimme kotiin. Yö meni hyvin ja seuraavana päivänä vatsakin voi jo paremmin.

Keskiviikko koitti ja nuhayskä vain vaivasi. Päätin kurvata Pikkujättiin ihan varmuuden vuoksi. Korvat ja nielu puhtaat. Tällaista on liikkeellä, joten ohjeeksi saimme höyryhengityksen ja kipulääkettä tarvittaessa. Lääkäri sanoi, kun kysyin ulkoilusta tms., että touhuatte lapsen olotilan mukaan, kotiin ei tarvitse jäädä istumaan. Energiaa neidillä piisasi ja ajattelin jo, että parempaan päin ollaan menossa.....

...kunnes tuli torstain ja perjantain välinen yö. Itkuhuutoa lähes tauotta ja kuumetta 38,5. Aamulla Pikkujättiin. Korvatulehdus. Antibiootti ja särkylääkkeet tuplana kehiin. Annoin jo apteekissa lääkkeet, jonka jälkeen tyttö nukkui kolme tuntia putkeen. Herättyään sairaspetiläinen alkoi heti leikkimään ja iloinen typy palasi luoksemme. Käsittämätöntä miten nämä pienet ihmiset sairaanakin leikkivät ja touhuavat. Toki kipu selväsi oli poissa ja itku sen myötä. Eilinen eli lauantai oli sitten jo lähes normaali päivä. Kävimme Isossa Ompussa kaffella ja illan touhusimme kotona.

Yöt ovat menneet tytön kanssa valvoessa, poislukien viime yö. Mies meni alakertaan nukkumaan ja minä otin yövuoron. Tuttia kävin etsimässä pariin kertaan, mutta muuten yö meni ilman huutoa ja herätyksiä. Tyttö nukkui kovasta yskästä huolimatta, mutta minä valvoin osan yöstä. Niin se vaan menee. Ei osaa tämä mama rauhoittua. Puuh.

Minun piti lähteä Ouluun ystäväperheemme luo kyläilemään, mutta päätin etten lähde ja hyvä niin. Kyllä harmitti, sillä olen odottanut ko. reissua todella paljon. Noh, eihän näille mitään voi ja toki lapsen hyvinvointi menee kaiken edelle. Kyllä isimies olisi pärjännyt tytön kanssa kahdestaakin, mutta olisiko minulla ollut rauhallinen olo? Todennäköisesti ei. Ja tämä väsymys vielä päälle. Uusi ajankohta jo suunnitelmissa. Nyt on taas jotain mitä odottaa :).

Näin meillä hassuteltiin jo eilen. Ja tänään on ihan normimeno; vaatteita ja kenkiä rymsteerataan ja kuljetetaan pitkin kotia. Ja samalla kälätetään sitä omaa mantraa niin mahdottomasti <3. Voiton puolella ollaan. Onneksi. Minkälaisia flunssia ja muuta se tuleva päiväkotiaika tuokaan sitten tullessaan?

Ikäviä nämä flunssat pienillä ihmisillä. 

Mites muilla, onko flunssakausi iskenyt jo teille?

 // lisää kuvia ja fiiliksiä Instagramissa, kliks //

Imetys. Mitä jos se ei sujukaan kuin tanssi?

Monet itkut ja huokaukset. Yrittäminen ja pettyminen. Menetetyt yöunet. Huonot fiilikset; olenko huono äiti? Miksi tämä ei onnistu? Tämänhän piti olla helppoa.

Minulle ei tullut koko raskausaikana mieleeni etteikö imetys syystä tai toisesta voisi onnistua. Tietämättömyydessäni en edes ajatellut koko asiaa. Ehkä olisi pitänyt. Tai voikun joku olisi maininnut asiasta; vaikka neuvola. Imetyksen vaikeus tuli puskista. Ässä syntyi tiistaina nukutuksessa sektiolla. Hän oli syntyessään pieni; 2.8 kiloa puhdasta kultaa. Olin kyllä lukenut siitä ettei maito välttämättä nouse kunnolla sektion jälkeen, mutta ettäkö koko imetys olisi hankalaa. Ei juolahtanut mieleeni. Kaikki vaan paasasivat siitä miten helppoa se on kun vauvan ruoka kulkee mukana ja on sopivan lämpöistä jajaja....  

Toivuin sektiosta oikein mallikkaasti ja jo torstaina olin hyvinvoiva. Harjoittelin imetystä, asentoja ja vauvan kanssa olemista. Perjantai koitti ja saimme luvan lähteä kotiin. Näin jälkikäteen ajateltuna (jälkiviisaus, paras viisaus) olisi ehkä kannattanut jäädä sairaalaan viikonlopun yli, jotta imetys olisi alkanut sujumaan paremmin ja olisin saanut äitiyteeni lisävarmistusta. Toki sairaalassa sanottiin että vauvamme pienuuden vuoksi hänen imuvoimansa ei ole kovin suuri, mutta kyllä se siitä paranee kun tyttö kerää painoa ja voimia. Annoimme korvikemaitoa rintasyötön jälkeen ja sehän osui ja upposi.

Halusin ehdottomasti imettää ja toki sairaalassa siihen rohkaistiin. Imetysotteet ja vähäinen maidontuotanto tuottivat molemmat päänvaivaa, mutta se nyt ei yllättänyt; olinhan täysin noviisi ja ekaa kertaa niissä hommissa. Samoin tyttäremme. Kotiin lähtöpäivänä tehtiin sairaalan puolesta ensimmäisen ja viimeisen kerran imetyspunnitus. Olin työllä ja tuskalla ruokkinut uutta perheenjäsentä ja vaaka näytti sen mitä pitikin: tyttö sai maitoa tarpeekseen, joten kamppeet kasaan ja kotiin pienen nyytin kanssa. Kuten yllä kirjoitin, olisi pitänyt malttaa jäädä sairaalaan vielä pariksi päiväksi, mutta tottakai kotiinlähtö houkutteli sen verran, että vaikka koin ettei imetys ollut lähtenyt niin hyvin käyntiin kuin olisin toivonyt, ajattelin että kyllä se siitä ja kaikki menee hyvin. Koti siis kutsui. 

Kotona oli ihana olla, mutta imetys ei vain luonnistunut. Tyttö ei jaksanut imeä ja nukahti lähes heti syötön alkaessa. Hän oli rinnalla hereillä ehkä pari minuuttia, jonka jälkeen yritin herätellä, mutta ei. Pullosta tuli sen verran helpommin maitoa, että sitä imettiin unessakin. Itku oli minulla herkässä eikä pelkästään imetysongelmien vuoksi vaan myös nukkumattomuuteni. Nukuin ensimmäisten kolmen-neljän viikon aikana huimat 2-3 tuntia vuorokaudessa. En vain osannut nukkua. Vauvamme piti aivan järkyttävän kovaa korinaa nukkuessaan. Se oli oikeasti kovaa ääntä. Terkkarin kotikäynnillä (tyttären ollessa 10 pv ikäinen) väsymykseni oli normaalista poikkeavaa ja meitä kehotettiin pohtimaan vauvan siirtämistä omaan huoneeseen, jos minun nukkumiseeni ei tule muutosta. Enpä ollut ajatellut etukäteen moista siirtoa ollenkaan. 

Olin aivan zombie. Itkeä tihruutin yöllä sängyn laidalla, päivisin sohvan nurkassa ja pohdin nukkumattomuuttani, imetysongelmaa ja vauvan siirtoa omaan huoneeseensa. Imetin, pumppasin ja annoin korviketta. Ja pää oli ihan sekaisin. Lapsen PITÄÄ saada äidinmaitoa, jotta syntyy hyvä vastustuskyky. Mm. tätä hoin itselleni kuin mitäkin mantraa. Ei ole muuten hyvä kombo tuo tuore äitiys, nukkumattomuus, huono maidontuotanto ja syyllisyys. HUH HUH. Eräänä päivänä kolmannen viikon jälkeen mies tuli töistä kotiin ja ilmoitusluontoisesti alkoi siirtämään vauvan sänkyä hänen omaan huoneeseensa. Siinä minä sitten nieleskelin ja puhelin ääneen että "onhan tämä nyt varmasti ihan okei, eikä lapselle jää mitään traumoja...". Välillä mies otti ohjat öisin ja minä painuin alakertaamme nukkumaan tulpat korvissa. Toisinaan sain nukuttua täyden yön, toisinaan en, mutta jo se helpotti kun tiesin ettei minun tarvitse herätä vaan saan rauhoittua ja rentoutua vierashuoneessamme. 

Neuvola otti minut seurantaan nukkumattomuuden vuoksi. Sehän voi pahimmillaan johtaa masennukseen. Minut ohjattiin helmikuun puolessa välissä imetysopastukseen, joka koitui pelastuksekseni. Olin jo perumassa aikaa, sillä koin että kyllä minä imettää osaan mutta maitoa ei vain tule ja lapsi nukahtaa salamannopeasti rinnalle. Se oli yhtä imettämisen, pumppaamisen ja korvikemaidon sekamelskaa. Ja mammateen ja alkoholittoman oluen kurkusta alas kiskomista. Ja väsymystä. Kääk. 

Niin, imetysopetus koitui pelastuksekseni. Rouva, joka otti meidät vastaan oli todellinen halki-poikki-pinoon -henkilö. Hänellä oli taustatieto meistä ja haasteistamme. Olimme siellä kaksi tuntia ja itkin ekan tunnin huonoa äiti -fiilistäni. Pitkän keskustelun jälkeen hän sanoi (ihan kuin se olisi ollut joku synninpäästö minulle), että äitiys on kuule niin paljon muutakin kuin imettämistä, että mitäs jos lopettaisit sen yrittämisen ja pumppaamisen ja valitsisit teille parhaimman korvikemerkin ja alkaisit nauttimaan äitiydestä ilman imettämisen stressiä. Keskustelimme lisää ja ihan kuin tiiliskivi olisi poistunut hartioiltani. Hän toi erittäin hyviä pointteja esiin, mm. sen että isä myös voi syöttää pienokaistamme (myös öisin) ja näin isän rooli kasvaa pienen vauvan elämässä. Poisajaessani pohdin hänen sanojaan ja kun olin päässyt kotipihaamme päätös oli selvä. Imetys ei onnistunut ja se stressasi minua niin paljon, että en kokenut voivani olevan se äiti joka halusin olla. Imetysyrittäminen ja pumppaaminen loppuivat siihen paikkaan. Korvikemerkiksi valikoitui Nutricia Nutrilon Omneo1, joka on vatsaystävällinen valmiste. 

Elämä helpottui kertalaakista. Tyttö kasvoi ja kehittyi korvikkeen voimin vallan mainiosti ja minä rentouduin vihdoinkin. Pääsin vapaammin liikkumaan, kun isä pystyi ruokkimaan pienokaistamme. Teimme yövuorovaihtiksia ja sain nukkua. Joku imettävä äiti kyseli eikö korvikkeen kanssa sählääminen ole yöllä hankalaa. No ei. Minulle sen rinnan kanssa touhuaminen on sähläämistä. Meillä oli aina vesi keitettynä yötä varten ja kun tyttö heräsi syömään, ei muuta kuin vesi mikroon lämpenemään, jauheet sekaan ja sheikkaus. Meillä on tietysti se onni, että makuuhuoneemme sijaisevat samassa kerroksessa ja tämä koko lämmitysprosessi siitä kun nousin sängystä ja olin ruokkimassa tytärtämme kesti max. 30 sekuntia. Nopeaa toimintaa yöllä ;). Ja vaikkei makkarit olisikaan samassa kerroksessa, niin termari ajaa saman asian. Neljän kuukauden iässä aloimme antaa iltamaidon joukossa velliä jolloin yösyötöt tippuivat yhteen ja pian saimmekin jo nukkua jo täydet yöt. 

Haluan tällä kirjoituksella muistuttaa kaikkia siitä ettei se imetys aina onnistu. Sitä on niin helppo sanoa vierestä että imetä, imetä; kyllä se siitä vielä lähtee. Ja juot sitä mammateetä ja alkoholitonta olutta, niin kyllä sitä maitoa alkaa tulemaan.  

Ette voi uskoa miten pahoillani olin välillä kommenteista joita imetysongemista tietämättömät ihmiset laukoivat. Jälkikäteen ajateltuna olisi pitänyt pitää suu supussa ja kaivaa vain se pullo laukusta eikä kommentoida mitenkään sitä etten imetä. Miksi en imetä. Mitä ihmettä se edes muille kuuluu? Olin ihan tarpeeksi kovan kokemuksen läpikäynyt ja uskon että minä olen itseni pahin kriitikko tässäkin asiassa, mutta että joku ulkopuolinen vielä tulee viisastelemaan. Kyllä minä perustelin asian ja moni kyllä ymmärsi sen, kiitos siitä. 

Vaikken ole imettänyt kuin kuusi viikkoa ja senkin ajan osaimetyksellä, olen silti maailman paras äiti meidän tyttäremmelle. En ymmärrä ollenkaan niitä kommentteja joita minäkin jossain yhteydessä sain, että voi kun et voi nyt kokea sitä kaunista hetkeä kun äiti syöttää lastaan. Ai anteeksi miksi en?

Joka kerta kun ruokin lastamme, hän oli sylissäni ihan samassa paikassa kuin rintaruokinnassa. Hän ei ollut fyysisesti minussa kiinni, mutta kyllä minä hetkestä kauniin sain ilman fyysistä kosketustakin. 

Toivon että me naiset olisimme toisiamme kohtaan hieman hienotunteisempia. Äitiys, imetys ja toimintatavat herättävät keskustelua eikä se ole ollenkaan huono asia; päinvastoin. Mutta se miten asiansa ilmaisee, sillä on todella iso merkitys. Varsinkin näissä hienotunteisuutta vaativissa asioissa. 

Tyttäremme on nyt 9 kuukautta ja ei ole sairastellut kovin paljon vaikka korvikemaidolla onkin kasvanut. Alkukesästä hänellä oli kunnon räkätauti jolloin vietimme yöllä aikaa jopa Jorvissa ja saimme antibioottikuurin, mutta sen jälkeen ei ole ollut kuin yksi nuha. KOP KOP. Eli pelkoni siitä ettäkö korvikelapsi sairastelisi enemmän kuin rintaruokittu ei pitänyt paikkaansa. Ainakaan tässä vaiheessa.

Imetitpä tai annoit maitoa pullosta, se ei tee sinusta sen huonompaa tai parempaa äitiä. Äitiys on todellakin niin paljon muutakin. Toivottavasti tästä kirjoituksesta on apua jollekulle. Ja minulle saa aina lähettää sähköpostia jos siltä tuntuu :).

Viimeisenä muttei todellakaan vähimpänä haluan osoittaa suuret kiitokseni rakkaalle miehelleni. Mikä tuki, turva ja järjenääni oletkaan ollut. Myös imetysasiassa. Olet kannustanut heikkoina hetkinä, passittanut minut nukkumaan kun zombie on ollut läsnä ja olet tehnty kaiken niin hienosti, jotta minulla olisi helpoin ja parasta olla. Kiitos rakas. Olet kallioni. 

Miten teillä on imetys sujunut? Onko se ollut helppoa heti alusta pitäen vai onko eteen tullut haasteita selätettäväksi? 

Iloa torstaihin! Siellähän pilkottaa aurinko :)! 

Lapsi. Tyttö/Nainen. Ystävä. Vaimo. Äiti. Koko paketti. Sitä kaikkea minä olen.

Lapsi. Tyttö/Nainen. Ystävä. Vaimo. Äiti. Koko paketti. Minä.

Ajattelin kirjoittaa erilaisista "rooleistani" muutaman sanasen. Kaikki ovat erilaisia ja silti minua.

Yllämainituista olen tietenkin ollut Naisena/Tyttönä, Lapsena ja Ystävänä pisimpään. Reilu kolme vuotta sitten sain tittelin Vaimo, josta olen todella onnellinen ja kiitollinen ja jota kannan ylpeänä <3. Sitten, reilu seitsemän kuukautta sitten sain elämäni tärkeimmän nimikkeen itselleni: Äiti. Tärkeimmän siksi, että eihän tuo pieni tyttönen pärjäisi ilman huolenpitoa kuten muiden tittelieni sidosryhmät tekevät ;)

Vaikka äitiys on tällä hetkellä minun tärkein ja arvokkain työni, ei se sitä faktaa vie mihinkään, että olen edelleen lapsi, nainen, vaimo ja ystävä. Ja nämä kaikki roolini tarvitsevat erilaisia asioita ja virikkeitä, jotta hyvinvointini olisi taattu. Ja perheen hyvinvointi. Happy Wife, Happy Life.

Weheartit

Päätimme Mieheni kanssa jo ennen Tyttäremme syntymää ettei unohdeta "meitä". Siis Minua&Häntä, avioparia. Ja emme ole unohtaneet. Olemme ottaneet irtiottoja arjesta tyttäremme ollessa hoidossa ihanilla kummeillaan tai hoitotytön tullessa meille hoitamaan silmäteräämme. Olemme käyneet kahdestaan illallisilla, drinksuilla, bändien keikoilla ja nauttineet toki myös ystäviemme seurasta. Se tietysti on muuttunut, että kun ennen tämä Hulda Huoleton keikkui taksijonossa viideltä aamulla, niin nyt on mukava lähteä kotiin hieman aikaisemmin, nukkua hyvin ja lähteä brunssin jälkeen hakemaan rakasta tytärtämme kotiin. Tai jos hoitaja on ollut meillä hoitamassa iltatoimet ja jäänyt odottamaan tuloamme kotiin, niin parasta on herätä Tyttäremme aamuhuuteluihin ja peuhata heräämisen jälkeen sängyssä koko perheen voimin <3. Kyllä; tarvitsen kahdenkeskistäaikaa silloin tällöin. Vaimona olen huumorintajuinen ja kekseliäs. Järjestän muutaman kerran vuodesta ylläreitä miehelleni. Tosin tämä vauvavuosi taitaa olla poikkeus ylläreihin ;). Haluan puhua asiat selväksi heti enkä käy nukkumaan jos mieltä painaa jokin. Silloin ei kyllä nuku mieskään, hahhah! Puhuminen, toisen kunnioitus, rakastaminen ehdoitta ja luottamus ovat ne peruspilarit. Huumori kukkii meidän perheessä. Nauretaan ja hymyillään tyhmille jutuillemme. Välillä enenmmän ja välillä vähemmän :D.

Weheartit

Ystävät ovat olleet minulle aina todella tärkeitä. Kuten varmasti meille kaikille. Olen saanut matkan varrelta muutamia tosiystäviä. Niitä joille voi soittaa keskellä yötä ja kertoa ilon ja surun hetkistä. Ystäviä on lähellä ja kaukaa ja he ovat todella erilaisia. Minun onneni. Ystäväni ovat hauskoja ja tarpeen tullen myös vakavia. Ja vakavasti otettavia ;). Yhden kanssa urheillaan, toisen kanssa shoppaillaan, kolmannen kanssa taas turistaan sohvannurkassa ja sen neljännen ja viidennen kanssa linjat käy kuumina. Kutosen kanssa WhatsAppaillaan hulluna ja seitsemännen kanssa taas manataan elämää... pilke silmäkulmassa ja kasin kanssa puhutaan työstä, lapsista ja elämästä. (Niin; ja olitte nyt täysin random-järkässä ettäs tiedätte.) Näiden ydintyyppien lisäksi löytyy aimo kasa kavereita. Niitä joiden kanssa on kiva hengailla, puhua niitänäitäseipäänpäitä ja nauttia kahvikupposet lasten telmiessä jaloissa tai sitten ilman lapsia. Reippaat ystävämme/kaverimme kutsuvat myös aika ajoin itsensä kylään muittamutkitta. Superhauskaa! Tehdään safkaa, saunotaan ja otetaan parit drinksut tai keitetään sumpit. Ihana sekalainen seurakunta löytyy ympäriltä ja sekös tekee elämästä aika hauskaa :). Niin ja ikähaitari on parikymppisestä seiskavitoseen. Tarvitsen teitä, ystävät, kaverit. Teidän kanssa kasvaa ja kehittyy, löytää hauskimmat ja pöllöimmät puheenaiheet ja kun surettaa niin sitten surraan ja seuraavassa hetkessä lauletaan karaokea skumppalasit kallellaan ja kävellään pitkin aamuisia katuja korkkarit kädessä. Love you all!

Weheartit

Naisena olon ihanuus. Naisena olo tarkoittaa minulle niin lakattuja kynsiä kuin rännien puhdistusta katolla keikkuen. Toisinsanoen, nainen voi mielestäni olla erittäin naisellinen pora kädessä ja kasvot noessa tai maalissa. Toki varoen ettei kynsi katkea ;). Naisellisuus on minulle kauniita vaatteita, lakattuja kynsiä ja punaisia huulia. Mutta olen myös sitä mieltä ettei naisellisuus loppujen lopuksi kaipaa mitään edellä mainituista vaan kaikki riippuu asenteesta ja siitä kuinka kantaa itsensä. Oikeasti. Ja naisellisuus ei missään nimessä tarkoita etuoikeutetusti laihuutta. Olen nähnyt upeita naisia joilla oli muutakin kuin nahkaa luiden päällä. Kateellisena jään tuijottamaan heitä ja tapaa millä he kantavat itsensä. Wau. Jokainen meistä tarvitsee välillä muutaman kauniin sanan uudesta hiusmallista, puserosta tai huulipunan väristä. Kiitos Miehelleni, että hän huomaa sanoa jotain kaunista minulle oikealla hetkellä ja myönnän oikein ilolla sen, kuinka hyvältä kauniit sanat kuulostavat. Pisteen iin päälle antaa korkokengät. Kun sujautan kauniit korot jalkoihini, ryhti paranee ja tuntuu että olen metrejä maanpinnan yläpuolella :).

Weheartit

Viimeisenä muttei suinkaan vähimpänä kirjoitan äitiydestä. Äitiys muutti koko elämäni kertaheitolla. Kun heräsin sektiosta ja sain nähdä sen pienen mytyn ensimmäistä kertaa oli kaikki toisin. Nyt meitä oli kolme. Tämä seitsemän ja puoli kuukautta on ollut jotain mitä ei pysty sanoin kuvaamaan. Alku oli todella raskasta aikaa. Oli imetysongelmat, vauvan siirto kolmeviikkoisena omaan huoneeseen joka aiheutti huonot fiilikset, minun nukkumisongelmani ja kaikki se uusi ja hämmentävä elämä mitä aloimme elää sekä pelko siitä olenko hyvä äiti. Nyt voin sanoa että kyllä, minusta on kasvanut äiti ja olen paras äiti mitä meidän pieni tyttäremme voi saada. Mieheni antaa minulle palautetta aika ajoin ja sanookin että tyttäremme on suora palaute äitiydestäni ja toki myös hänen isyydestään. Lapsi on kuin peili. Touhuan paljon tyttäremme kanssa ja näemme ystäviä joka päivä. Olen rento mutta silti tiukka tietyissä asioissa. Olen leikkisä ja kokeilunhaluinen. Tyttömme tunnistaa lähipiirin ihmisiä ja olemme pystyneet luomaan kummeihin ja muutamiin ystäviin tosi läheiset välit josta olen erittäin onnellinen. Tiedän jo nyt sen, että kun Tyttömme hieman tuosta kasvaa, hän pakkaa yökkärikassinsa ja suuntaa ilosta hihkuen kummiensa luo kylään. Haluan opettaa lapselleni itsenäistymistä silti unohtamatta tukiverkostoa jonka puoleen voi aina kääntyä ja tulla halittavaksi jos pelottaa tai elämä tuntuu vaikealta. Muiden kunnioitus ja hyväksyminen, ystävällisyys, kiitollisuus ja iloinen mieli on myös hyvä pitää mukana elämänkoulussa. Raha ei kasva puussa, pettymykset ja ihan arkielämän realismi on myös tärkeitä asioita ymmärtää. Kasvatusta jalat maassa ja järki päässä meidän perheen tavalla :).

Weheartit

Yksi mikä meinasi jäädä kokonaan pois on Lapsi. Olenhan vanhemmilleni lapsi ja olen ollut sitä kaikista "rooleistani" pisimpään. Äiti on minulle todella tärkeä, sillä isäni nukkui pois 12 vuotta sitten vaikean sairauden saattelemana. Ikävä on kova, mutta muistot ovat ihania. Ja onneksi on videoita joiden kautta voin kuulla isäni äänen edelleen <3. Onneksi äitini on edelleen tiukasti kiinni elämässä ja onkin oikein touhuäiti. Hän asuu synnyinkaupungissani ja touhuaa eläkeläisen touhuja. Äitini on positiivisuuden perikuva. Hän ei ole ikinä huonolla päällä ja puhua pälpättää non-stop. Hankin hänelle joululahjaksi iPadin, jonka avulla Skype-puhelut ovat helppoja soittaa. Neiti näkee ja kuulee mumminsa ruudun kautta ja jossain vaiheessa soittelee itse mummillensa. Äidin kanssa on mukavaa. Käydään kaupoilla, kahvilla, höpötellään niitä näitä ja katsotaan hömppäsarjoja, kuten äsken katsoimme Iholla :). Olen huolehtivainen lapsi. Soittelemme äitini kanssa lähes joka päivä ja vaihdamme kuulumiset. Tämä on tapani varmistaa että kaikki on kunnossa. On suuri onni nähdä miten äitini touhuaa Neidin kanssa. Höpöttää hassuja juttuja joille Neiti hihkuu onnessaan. Ja hän jaksaa touhuta ja höpöttää. Näyttää leluja. Olla läsnä. Äiti, Mummi. <3.

Weheartit

Pinterest

Tällaisiä ajatuksia tällä kertaa. 

Iloa ja hymyä päivään!

Ensimmäinen äitienpäiväni

Minut herätettiin tänään suukoilla ja halauksilla. Ihanaa <3. Mieheni ja pikkutyttömme olivat yhteistuumin loihtineet superhyvän aamiaisen ensimmäisenä äitienpäivänäni. Nautimme hyvän aamiaisen tyttömme naureskellessa omassa Stokken vauvatuolissaan.

Olen tänään pohtinut kovasti meidän "vauvamatkaamme" ja sitä miten onnellisia saamme olla tuosta pienestä ilopilleristämme. Meilläkin oli haasteemme saada tuo kaunis, pieni tyttö osaksi perhettämme, mutta se kävi silti paljon helpommin kuin monella muulla. Koen suurta etuoikeutta saada kantaa titteliä ÄITI ja olen siitä enemmän onnellinen kuin mitä sanoin pystyn kuvaamaan. Olen myös pohtinut omaa lapsuuttani ja vanhempiani ja sitä minkälaiset lähtökohdat sain aikuisuuteen. Hyvät sain :) ja olen siitä todella kiitollinen heille molemmille. Voi kun voisin antaa tyttärellemme vähintään yhtä hyvät opit elämäntielle.

Lapsen rakkaus on niin ehdotonta ja sitä tunnetta ei vain kertakaikkiaan pysty kuvailemaan sanoin. On niin uskomattoman surullista tietää kuinka paljon on pareja, jotka taistelevat lapsettomuuden kanssa. Tänään olen kyyneleen jos toisenkin vuodattanut silkasta onnesta ja kiitollisuudesta, mutta myös surusta ja haikeudesta niitä kohtaan, jotka lapsettomuuden keskellä taistelevat. Toivon teille kaikille jotka lasta toivotte ja kipeän asian kanssa painitte jaksamista, toivoa ja uskoa uuteen elämään. Hoitomuodot ovat kehittyneet viime vuosien aikana hurjan paljon. Ei meilläkään tätä pientä ihmettä olisi ilman lääkäriämme Eero Varilaa. Eero ja Dextra Lapsettomuusklinikka henkilökuntineen on oikea edelläkävijä lapsettomuushoitojen suhteen. Olen kirjoittanut klinikasta huippuklinikka-tunnisteen(<-kliks) alle. Lisätietoja varten ottakaa rohkeasti yhteyttä hoitohenkilökuntaan, siellä on mukavaa ja osaavaa porukkaa :)!

No mutta takaisin tähän päivään. Minua odotti siis ihana aamiainen suukkojen ja halien kera.

Meidän hymytyttö touhotti pöydän päässä Stokken vauvatuolissaan <3.

Ja vähän suklaatia jälkkäriksi... namnamnam..

Aamiaisen ja touhuilun jälkeen suuntasimme päiväkävelylle rantoja pitkin.

Kotiinpäästyämme pengoin spinning -kengät naftaliinista (käyttänyt joskus yli vuosi sitten), vaihdoin treenikamat päälle ja suuntasin salille (olihan ne suklaat kulutettava pois, heh) ensin juoksumatolle ja siitä spinden kautta lihaskuntotreeniin.

Ai mitenniin paloauton värisenä???

Ilta onkin sitten mennyt rennosti. Hyvää ruokaa, telkkaria ja Tytön kanssa ilakointia. Familytime <3.

Ensimmäinen äitienpäiväni oli todella ihana ja ikimuistoinen. Olen superonnellinen meidän pienestä perheestämme.

Kiitollisena huomiseen päivään...   

Sektio

Kuten lupasin aiemmin, kerron teille siitä miten sektioni meni ja miten olen toipunut lähes kuuden viikon takaisesta synnytyksestä. Sektiopäivän piti olla viikkoa myöhemmin, mutta rannekanavaoireyhtymä (kirjoitan siitä vielä erikseen) eteni sen verran pahaksi, että sektiotani aikaistettiin omasta pyynnöstäni viikolla.

Saavuimme Naistenklinikalle yhdeksän maissa aamulla ja hetken odottelun jälkeen saimme kuulla, että olemme neljäntenä jonossa ja voi olla, että leikkaus siirtyy seuraavaan päivään. Samalla saimme tiedon, että leikkaushaava tehdään pystyviiltona. Hermostuin tästä tiedosta hieman, sillä ajattelin pystyviillon olevan paranemisen kannalta huonompi kuin vaakaviilto. Pystyviiltoon päädyttiin nukutuksen vuoksi, eli vauva saadaan pystyviillon kautta nopeammin ulos kuin vaakaviillon. Toinen syy pystyviiltoon oli sairastamani munasarjatulehduksen jättämät kiinnikkeet, jotka voivat vaikeuttaa vauvan nopeaa ulosottoa.

Puoli kahden aikoihin sanoin Miehelle, että menee kysymään siirtyykö sektio seuraavalle aamulle. En nimittäin ollut syönyt/juonut mitään siinä vaiheessa lähes 15 tuntiin, joten varsinkin jano oli aikamoinen. Mies palasikin ilokseni hoitajan kanssa ja pääsimme vaihtamaan vaatteita ja siirtymään toivomaamme perhehuoneeseen (jota mourusin oikein kunnolla ja se kannatti, heh). Puoli kolmen aikaan vedin myssyn päähän ja suuntasimme hissillä leikkausosastolle. Mies jäi ovien taakse ja oma jännitykseni kasvoi sfääreihin. Herättyäni olen ÄITI. 

Tiimin esittelyn ohessa esivalmistelut tehtiin todella nopeasti ja pian olinkin jo untenmailla. Tyttömme syntyi kello 15.08. Nopeaa touhua, kertakaikkiaan. Heräsin itse kuuden jälkeen ja ensimmäiset kysymykseni liittyivät tietenkin tyttöön ja hänen vointiinsa. Pian Mies ja tyttö saapuivat luokseni ja voi sitä onnea! Kyyneleet valuivat ja toistelin vain, että me olemme nyt perhe. Äiti ja Isi. Miehen ja tyttären siiryessä osastolle jäin vielä heräämöön hetkeksi ja pääsin osastolle hieman ennen ilta kahdeksaa. Näin matkamme alkoi pienenä perheenä <3.

Miten olen toipunut sektiosta?
Kaikista kipein päivä oli leikkausta seurannut päivä. Anestesian vuoksi vatsassani möyri ilma ja jälkisupistukset. Vaikka olin niin kipeä että tärisin kauttaaltaan, päätin kammeta itseni ylös sängystä pelkällä tahdonvoimalla. Otin tukea Miehestä ja kävelimme huoneessa ympyrää, sillä halusin päästä liikkeelle heti nopean toipumisen toivossa. Ja kyllä liikkeelle lähtö kannatti! Päivä päivältä oloni parani ja pääsimme kotiin perjantaina, kolme päivää sektiosta. Lauantaina olimme jo kahvittelemassa Isossa Ompussa. Särkylääkkeitä otin noin 10 päivää sektion jälkeen ja yht'äkkiä huomasin etten ole ottanut särkylääkkeitä moneen päivään. Toivuin sektiosta ihan älyttömän nopeasti. Nopeammin kuin olin koskaan kuvitellut. Tähän on varmasti vaikuttanut liikunta, jota harrastin koko raskauden ajan. Viimeisen crossaritreenin tein kolme päivää ennen sektiota :).

Summasummarum: sektiosta jäi erittäin hyvä fiilis ja kaikki etukäteen jännittämäni asiat osoittautuivat turhaksi. Olen erittäin tyytyväinen, että halusin ja sain sektion. Voitte lukea sektiopäätöksestä täältä, kliks.

Alla muutama kuva meidän matkastamme sairaalaan ja takaisin kotiin <3.

Sairaalaan lähdössä.

Odotellaan....

Saimme perhehuoneen, jes!

...ja sitten se on menoa... 

Vastasyntynyt Aarteemme.

Äidin sylissä perhehuoneessa.

Ensimmäinen aamiaiseni "paaston" jälkeen. Ai mitenniin räjähtäneen näköinen? :D

Vihdoin kotona!

Päivien viemää

Pieni tyttäremme on ilahduttanut (ja hämmennyttänyt, jos totta puhutaan) meitä kuukauden päivät. Päiviin on mahtunut niin suurta onnellisuuden tunnetta kuin epävarmuutta ja katkonaisia yöunia. Kuulemma ihan normaalia näin ensikertalaiselle (katkonaiset yöunet bonuksena myös toka tai kolmaskertalaisille) :D. Jokainen uusi päivä tuntuu kuitenkin helpommalta ja joka päivä on ilo seurata tuon pienen nyytin kasvamista.

Tyttö onkin kasvanut kovasti. Syntymäpaino oli 2.820 kg ja nyt se on jo 3.640 kg (punnittiin keittiövaa'alla toissailtana). Kohta se lähtee jo eskariin, hui :). Tyttö seuraa katseellaan värikkäitä esineitä ja pieni hymykin alkaa jo muodostumaan (äidin ja isin höpsöille jutuille kannattaakin hieman naureskella, heh).

Olemme saaneet vuorokausirytmin jokseenkin "rutiiniksi". Meillä ruokaillaan noin 3-4 tunnin välein ja yösyötöt ovat yleensä puolenyön maissa, kolmelta ja kuudelta. Sitten nukkua posotellaan kasiin-ysiin ja otetaan taas huikkaa. Aamupäivällä halutaan seurustella ja sen jälkeen vedellään hieman unihuilia ja sama toistuu iltapäivällä. Ilta onkin sitten kasista eteenpäin hieman hulinaa. Ei haluta rauhoittua vaan heilutaan ja sätkitään, muristaan ja  pöhistään ja ollaan seurankipeitä :). Bebe siis syliin ja alakertaan katsomaan hömppää. Noh, aikansa kutakin.

Itse odotan kovasti urheilemaan pääsemistä. En ole ollut sektion jälkeen juurikaan kipeä, mutta maltti on valttia. Lopputarkastus on parin-kolmen viikon kuluttua ja sitten pääsen hikoilemaan. Voi sitä odotuksen määrää! Puntaroin tässä kuntosalivaihtoehtojen välillä; olisiko Elixia vai Fressi se minun tuleva salikotini. Molemmat ovat hyvän matkan päässä ja molemmissa on vauva-lapsijumppia sekä vauvaparkki. Olen tehnyt vaunulenkkejä ja muutaman crossaritreenin kävelyvauhtia ja venyttelyt päälle. Pieni hiki pintaan, niin mielikin on parempi jopa tämän harmauden vallitessa ulkona (varsinkin kun katsoo ulos...missä olet aurinko????).
Bebe on chillannut newborn babysetissään sillä aikaa kun mama on ollut crossarilla.

Aktiivisena henkilönä kaipaan jokaiseen päivään jotain ohjelmaa. Sen ei tarvitse olla kuin kahvikupponen ystävän kanssa tai vaunulenkki ja ystäviä kylään iltaisin. Välillä on ihana puhua ja jakaa kokemuksia vauva-arjesta ja vaihteeksi taas superkivaa puhua jostain ihan muusta. Balanssi on tärkeää jokasuhteessa :).

Ja loppuun vielä hymykuva. Eikös nämä selfiet ole nyt niin IN? Hahhahhah! :D

Tällaista meille kuuluu tällähetkellä. Aurinkoa treenien aloittamista odotellen :)

Mitä teille ruuduntoiselle puolelle kuuluu? 

Äidin huoltohetki

Viimeiset kaksi ja puoli viikkoa ovat menneet pikajunan lailla. Niin nopeasti etten ole ehtinyt huoltamaan itseäni juuri ollenkaan. Tänä iltana asia muuttuu ja otan omaa aikaa. Saunaan en saa vielä sektiohaavan vuoksi mennä, mutta ajattelin napsaista saunan päälle ja antaa lämpimän ilman virrata kylppäriimme ja nauttia lämpimän hellivästä kauneushetkestäni. Musiikki soimaan ja lasillinen kuohuvaa mukaan :).

Lumenen syväpuhdistava turvenaamio kasvoille, kynsinauhojen siistintä, kulmakarvat kuosiin ja kokovartalokuorinta hyödyntäen Lushin ihania tuotteita. Viimeistelen kasvohoidon Lumenen rauhoittavalla kosteusnaamiolla. Lopuksi huollan käteni ja kynteni (ovat aivan karseassa kunnossa, ugh).

Simsalabim! ja tämä nainen on taas uudesti syntynyt. Vielä kun tähän saisi lisättyä kaipaamani hikitreenin, niin kokonaisuus olisi enemmän kuin täydellinen. Muutama viikko enää jälkitarkastukseen ja sitten lenkkarit jalkaan ja salille, jipii! :)

Millaisia teidän omat hetkenne ovat? 

PS. Joe Blascosta on tullut jälleen uusi My Best Friend. Peittää tyylikkäästi väsymyksen merkit Maman kasvoilta ;)

Vauva-arkea ja pikaterkkuja

Ajattelin laittaa pikakuulumiset teille sinne ruuduntoisellepuolen.

Rytmin kääntäminen onnistui ja nyt meillä syödään sen 2-3 tunnin välein eikä kukuta hereillä 01-06 väliä. En oikein ole aina saanut sikeää unta yösyöttöjen välillä, paitsi viime yönä. Ystävä, jolla on kolme lasta sanoikin, että kun tarpeeksi väsyttää niin kyllä se uni tulee. Ja niin se viime yönä sitten tuli. Päivisin en oikein osaa nukkua, touhuan tytön nukkuessa omia juttujani. Luen, surffaan netissä, jne... Monta postausaihetta tulossa, jotka ovat tosin vielä vaiheessa. Eli pysykää kuulolla.

Pari kertaa ollaan käyty vaunulenkillä totuttelemassa ulkoilmaan. Eilen oli niin törkeän kylmä tuuli, että piti oikein kunnolla miettiä mitä laittaa Bebelle päälle. Tunnustelin niskaa 25 minuutin lenkillä aika monta kertaa ja kotiin päästyäni totesin, että hyvin olin pukenut. Ei ollut liian kylmä eikä kuuma :).

"Joudumme" antamaan tytölle lisämaitoa. Hän kun syntyi niin pienenä tirppanana (2820 gr ja 47 cm) ettei oikein jaksa imeä itseään täyteen. Joten ensin maitobaarista ja sitten pullobaarista lisuketta. Lisuketta en anna kuin vasta illalla ja yötä vasten. Maitobaari on pystyssä tosiaan 2-3 tunnin välein. Tarjoan maitobaaria ensin yölläkin, jonka jälkeen jatkan pullobaarilla :D. Eiköhän se imu kohta ole jo parempi, kun tyttö kasvaa ja voimistuu. Pääsee 24/7 maitobaareiluun, heh.

Babyblues alkaa helpottamaan.... ollut kyllä aikamoinen tunnetilojen heittely, kun estrogeenitaso laski synnytyksen myötä. Huh huh ja auts :D.

Tyttö tapittaa silmät suurina meitä ja me ihastelemme häntä. Yöt Bebe nukkuu omassa pesässään meidän sängyn vieressä. Äitiyspakkauksen laatikko on erittäin toimiva. Aamulla sitten köllitään vierekkäin hetki ennenkuin mennään aamupesuille ja aamiaiselle.

Kirjoittelen huomenna lisää meidän päivärytmistä.

Bebe nukkuu nyt prinsessauntaan makkarissa, joten me karataan miehen kanssa alakertaan syömään iltasalaatit ja katsomaan jotain hömppää. Bebe ja parisuhde voivat siis hyvin <3.

Miten teillä tuoreet äidit tai konkariäidit on nämä ekat viikot menneet? Olisi kiva kuulla nukkumisesta, syömisestä (oletteko antaneet lisämaitoa) jne... Ja vinkkejä otan vastaan -ihan kaikesta :)

Iloa iltaan!

Nyt meitä on kolme - vauvamme syntyi

Pikapostaus sinne ruutujen toisellepuolen. Toissa iltapäivänä, 14. tammikuuta minusta tuli äiti. Fiilis on sanoinkuvaamaton. Tyttäremme on kaunis, tummahiuksinen söpöläinen <3. Kaikki voivat hyvin ja  olen toipunut sektiosta aika hyvin.

Kirjoitan lisää kunhan kotiudumme. Terkkuja siis meiltä kolmelta :)

Love is in the air <3.

Ote Kaitaliinan blogista: Äitiyden pelisäännöt

Olen seurannut Kaitaliinan blogia jo pitkään ja nauttinut todella paljon hänen postauksistaan ja elämänmenostaan, joka tällähetkellä keskittyy aviomiehen lisäksi vuoden ikäiseen tyttäreen ja asumiseen Shanghaissa.

Itselläni on vielä matkaa tuohon, että voin lisätä ansioluettelooni tittelin "Äiti", mutta toivon minulle syntyvän Kaitaliinan kaltaista rentoutta pienokaisen kanssa taivaltamiseen.

Kaitaliina kirjoitti aivan loistavan postauksen Äitiyden pelisäännöistä ja haluan jakaa sen kanssanne.
Lukekaa ja naurakaa ja nauttikaa ja ennenkaikkea miettikää, voisiko asiat tehdä rennommin? Jokainen tekee omalla tyylillään ja lapsen ehdoilla, mutta unohtamatta rentoutta ja sitä paljon puhuttua maalaisjärjen käyttöä. Se on onneksi sallittua ;)

http://kaitaliina.blogspot.fi/2013/05/aitiyden-pelisaannot.html

Xoxo KK

PS. Hyvähän tässä on puhua, kun ei ole vielä sitä äällä alkavaa titteliä.... :D