20.8.2013

Syksyn ja talven pukeutumisesta

Ajattelin kirjoittaa hieman äitiysvaatetuksesta, sillä tykkään pukeutua kauniisti ja leikitellä eri väreillä. Olen kuitenkin päättänyt etten osta mahdottomia määriä uusia vaatteita, vaan panostan yksilöihin jotka menevät päälleni loppuun asti.

Jos pienoikainen syntyy lähempänä kesää tai loppukesästä ovat mekot luonnollisestikin loistava vaatekappale. Oma aarteemme näkee päivänvalon tammikuun pakkasilla, ei mekot lämmitä mieltäni eikä pahemmin muuttunutta vartaloani, joten pitäydyn muissa vaatekappaleissa :). Mekkojahan tosin voi pitää tunikojen lailla ja omasta vaatekaapistani ainakin musta pitsinen mekko/tunika pääsee viikottaiseen käyttöön (niin kauan kuin mahtuu päälle, heh). Ja älkää unohtako maxihameita, toimii myös viileämmillä ilmoilla! 

En ole aiemmin suosinut leggareita, mutta nyt siihen taitaa tulla muutos. Eihän ne hullummannäköiset ole esim. saappaiden ja villapaidan kanssa. Raskausajan pukeutuminen kulminoituu todennäköisesti muutamaan vaatekokonaisuuteen, joten oma vaatekaappini ei tule kokemaan suurta mylläystä. 

  Syksyn / talven vaatekaapin kulmakivet 

Over-Sized Sweaters & Leggings or skinny jeans
Kuvistakin jo välittyy helpon pukeutumisen fiilis. Ehdoton lisä omaan vaatekaappiini! 

Kuva

Leggings Style / Leggarityyliä
Leggareita on moneen lähtöön eli väriä ja materiaalia löytyy. Leggarit paidalla ja/tai jakulla hivelevät silmääni niin ulkonäön kuin mukavuuden vuoksi. 

Kuva
Kuva

Dresses with jacket / Mekon ja jakun yhdistelmä
Kaunis mekko tai tunika ja tarvittaessa jakku antamaan ryhtiä.

Kuva
Kuva

Maxi Skirt on action / Maxihame syksyn ja talven pukeutumisessa
Maxihamehan on valtavan kätevä raskanaa ja mitä sitten jos on syksy tai talvi? Päälle vain sopivasti vaatetta ja saappaat jalkaan.

Lisää kuvateksti
Kuva

Playing with hats / Hatuilla leikkimistä
Olen huomannut kuinka katseeni vangittuu lierihattuihin ja ajattelinkin ostaa itselleni talvihatun. Lierillä :)

Kuva
Tässä oman vaatekaappini kulmakivet. Palaan vielä takkeihin ja kenkiin myöhemmin. Syksyllä tulen pukeutumaan niin nahkatakkiin kuin pitkään neuleeseen. Luotan  tänä syksynä ja talvena kerrospukeutumiseen entistä enemmän.

Ei muuta kuin vaatekaappia mylläämään, huoh. Iloa päivään, KK



2 kommenttia:

  1. Tuo loppuraskaus talvella tuo varmasti monia haasteita verrattuna lopputaaperrukseen loppukesästä. Itse en ole aikaisemmin ollut mikään leggingsien ystävä (itse asiassa en ole omistanut niitä ollenkaan), mutta varsinkin nyt loppuraskaudesta ne on kyllä TOOOOOODELLA mukavat. :)

    Malttamattomana odottelen syksyä että pääsen testailemaan kauppaan uusia saappaita!

    -JJ-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eli ei kai tässä auta muu kuin alkaa haalimaan leggareita syksyn ja talven varalle. Ja mukavilla, ei puristamattomilla vaatteilla on huomattavasti kivempi olla kuin ahtaa itsensä liian pieniin farkkuihin. Eli leggarit kunniaan :)!
      PS. Täällä juuri vaate- ja kenkätilausta tehden ;)

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...