4.8.2013

Raskaus ja ihonhoito

Ajattelin kirjoittaa ihonhoidostani, johon olen nyt raskaana kiinnittänyt entistäkin enemmän huomiota. Ja kun Bambino on sitten hiukan myöhemmin tässä maailmassa, on erittäin tärkeää antaa itselle rauhoittava ja rentouttava hetki naamion tai kuorinnan ja hurmaavan tuoksuisen voiteen kera. Kirjoitin tässä postauksessa muutamasta tuotteesta, jotka edelleen ovat käytössä ja olen ollut erittäin tyytyväinen niihin.

Taustatietoa sen verran, että minulla on pintakuivaiho, joka varsinkin talvella koituu välillä haastavaksikin kovien pakkasten ja ilman kuivuuden myötä. Olen pyrkinyt ostamaan tuotteita, jotka auttavat ihoa hengittämään paremmin, vievät kuivuutta pois ja kirkastavat ilmettä.


Päivittäiseen ihonhoitooni kuuluu silmämeikin pesu, kasvojen pesu ja kasvovedellä viimeistely.
Sokoksen myyjä suositteli herkän ihon silmämeikinpesua ja Nivean tuote on osoittautunut todella hyväksi. Poistaa meikin hyvin ja ei jätä "lähmäpintaa" vaikkakin menen suihkuun aina tämän jälkeen. Suihkussa sitten pesen kasvoni Nivean puhdistusvaahdolla, josta Sokoksen täti myös vinkkasi. Vaahto tuntuu ihollani raikkaammalta kuin puhdistusmaito. Viimeistelyn teen sitten Lumenen herkän- ja kuivanihon kasvovedellä.


Ennen suihkua teen kuivaharjauksen hyödyntäen karheaa kinnasta. Tuntuu ihan mahtavalta, kun veri lähtee kiertämään paremmin ihon pintakerroksissa!

Kuva
Suihkun jälkeen öljyän itseni joka ilta ja sama toistuu myös aamuisin. Aamulla en yleensä käy suihkussa, joten sivelen öljyn samalla kun putsaan kasvoni Lumenen kasvovedellä. Ihosta muuten erittyy yön jälkeen aikapaljon kuona-aineita, hikeä ja myös ihoa ja siksi on tärkeää putsata kasvot myös aamuisin. Käytän sekaisin, päivästä riipuen vauvaöljyä ja Bio-Oilia. Molemmat toimivat hyvin. Varsinkin illalla, kuivaharjauksen jälkeen on mahtava tunne öljytä iho ja tuntea kuinka kimmoisaksi se tulee!


Päivittäiseen ihonhoitooni kuuluu tietysti myös ihon ravitseminen voiteella. Tällä hetkellä käytössäni on Lumenen Arctic Aqua Moisture Booster, jonka levitän kasvoille ennen rasvaa/seerumia. Olen käyttänyt nyt kesällä kasvojen kosteuttamisessa Kanebo Sensai emulsiota, joka kosteuttaa varsin hyvin eikä jätä sitä jo aiemmin käyttämääni "lähmäpinta" -termiä.


Viikottaiseen ihonhoitooni kuuluu niin kuorinta kuin kosteuttaminen. Käytän kuorintaan kahta eri vaihtoehtoa, molemmat Lumenelta. Toinen on kirkastava naamio ja mikrokuorinta ja toinen taas syväpuhdistava turvenaamio. Teen naamion kerran viikossa, jonka jälkeen sivelen kasvoille ja kaulalle rahoittavan kosteusnaamion. Painelen ennen nukkumaanmenoa naamiosta ylimääräiset rippeet pois ja painelen nukkumatin luo naamio kasvoilla. Ihosta tulee ihanan pehmeä ja hyvinvoiva.


Näin minä hoidan ihoani tällä hetkellä ja olen tyytyväinen lopputulokseen (tai siis ainahan meillä naisilla on kait jotain sanottavaa ihosta, mutta olen aika tyytyväinen ;) ).

Miten te hoidatte ihoanne, kuulisin mielelläni muistakin tuotteista.

KK

4 kommenttia:

  1. Itse vannon Cliniquen tuotteisiin, osittain siksi että markettituotteissa usein on niin paljon hajusteita, ja niistä ihoni ei kovasti tykkää. Tuon Bio Oilin voimaan olen vannonut koko raskauden ajan (välillä myös vauvaöljy kelpaa jos em. on loppu) eikä vielä tässä vaiheessa (rv 34+1) ole arpia syntynyt. Olen myös huomannut ettei ihoa kiristävä tunne helpota välttämättä rasvalla tai vauvaöljyllä mutta Bio Oililla kylläkin.

    -JJ-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että joku muukin käyttää Bio-Oilia. Olen tosiaan käyttänyt sitä ja juurikin tuota vauvaöljyä sekaisin ja välillä rasvaan saunan jälkeen body butterilla, joka on saunatiloissamme. Toivottavasti itsekin selviäisin ilman arpia, vaikkakin ne kuulemma vaalenevat ajanmyötä. Ja elämäähän tämä on, tosin jos arpia suinkin pystyy ennalta ehkäisemään, niin sen teen :)

      Kiitos kommentistasi JJ.

      Poista
  2. Hei. Törmäsin blogiisi kun googlaisin että miksi ihonhoito on tärkeää raskauden aikana. En saanut mistään vastausta kysymykseeni tai edes tuloksia hakusanoilleni. Muutamat ihmiset vain arvailivat asiaa blogissa, joten olen vielä vailla vastausta. :P

    Ajattelin kuitenkin ottaa täältä muutaman vinkin ihonhoitoon, kun itselläni myös ajoittain kuiva iho joka äityy haastavaksi hoitaa. :<

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervehdys Hanna ja kiva, että löysit blogiini :)
      Olipa yllättävää, että raskaudenaikaisesta ihonhoidosta ei löytynyt vastauksia. Itse ajattelen sen niin, että olipa raskaana tai ei, ihosta on syytä pitää huolta; onhan se suurin elimemme :). Otsikoksi nyt meni ihonhoito+raskaus, mutta totuudennimessä hoidan ihoani muutenkin aika säntillisesti (pieniä repsahduksia lukuunottamatta, heh). Ihonhoito tietysti voi auttaa raskausarpiin, mutta pääsyy niiden syntymiselle tai syntymättömyydelle taitaa piileä ihon rakenteessa.

      Mukavaa raskausaikaa!

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...