30.10.2013

Projekti Huippuklinikka

Nyt saatte lukea sellaisesta asiasta, joka on minulle yksi hienoimmista ja jännittävimmistä kokemuksistani. Kyse on nimittäin klinikasta, joka mm. auttaa ihmisiä vanhemmiksi, äideiksi ja isiksi, omalla toiminnallaan.

Asiaan siis. Raotan hieman esirippua ja kerron muutamalla lauseella projektista, jossa saan etuoikeutetusti olla mukana tuomassa omaa näkemystäni ja asiakaskokemustani. Aihe on minulle henkilökohtainen ja haluan jakaa tämän kokemuksen teidän kanssanne tuoden lisätietoa asiasta.

Kuva

Suomeen ollaan rakentamassa Lapsettomuusklinikoiden huippua, jonka henkilökunta ja toimintatavat ovat alan parhaimmistoa. Tuleville asiakkaille tämä tarkoittaa parempaa asiakaspalvelua, laatua, läpinäkyvää hinnoittelua, kokemuksia, tuloksia ja tärkeimpänä; parasta mahdollista hoitoa.

Klinikka tulee tekemään ainoana yksityisenä klinikkana Suomessa alkioiden geneettisiä tutkimuksia ja klinikan tarkoituksena on perustaa myös kantasolupankki. Toimitilat tulevat olemaan Jätkäsaaressa ja toiminta starttaa loppuvuoden aikana, mahdollisesti jo marraskuussa.

Klinikkaa johtaa LKT, dosentti, naistentautien, synnytysten ja gynekologisen endokrinologian erikoislääkäri Niklas Simberg. Niklas on toiminut aikaisemmin lapsettomuuslääkärinä Helsingin naistenklinikalla ja Graviditas-klinikalla sekä ylilääkärinä Uppsalan naistenklinikalla ja Fertinova-klinikassa.

Klinikan lääketieteellisenä johtajana toimii LL, naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Eero Varila. Eerolla on yli 20 vuoden kokemus lapsettomuushoidoista Tampereen yliopistollisessa sairaalassa, Väestöliiton klinikalla ja Graviditas-klinikalla. Hän on ollut perustamasa myös AVA-klinikoita sekä Suomessa että ulkomailla.

Tällaisessa projektissa on mahtavaa olla mukana, varsinkin kun omakohtainen kokemukseni mönkii mahassa ja ilostuttaa meitä tammikuusta lähtien sylissämme. Kiitos siitä kuuluu hyvälle, asiantuntijalääkärillemme Eerolle sekä tulevalle uuden klinikan henkilökunnalle.

Eerolle ja Niklakselle voi nyt jo tehdä varauksia kalenteriin. Heidän vastaanottonsa sijaitsee väliaikaisesti Kampin Dextrassa. Puh. 09-560 160.

Voitte lukea ajatuksiani hoidoista täältä ja historiamme voitte käydä kurkkaamassa taas täältä.

Lisää infoa tulossa pian :)

Vastaan mielelläni kysymyksiinne esim. sähköpostitse. 



2 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen projekti! Jään innolla seuraamaan blogiasi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sinikka kommentistasi ja kiva että olet löytänyt blogini. Projekti on todellakin mielenkiintoinen. Uusi postaus aiheeseen liittyen tulossa pian. Facebook-sivut ovat jo auki nimellä Dextra Lapsettomuusklinikka :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...