4.1.2014

Rannekanavaoireyhtymä

Uudenvuodenaaton yönä minulla alkoi puutumaan molemmat kämmenet ja varsinkin oikeapuoli tuntui olevan todella puuduksissa ja etenkin sormenpäät. Pyörittelin käsiä yöllä ja yritin nukkua, mutta eihän siitä mitään tullut. Aamunsarastaessa huomasin, että käteni olivat nesteytyneet ja kunnolla! Auts. Niin kunnolla ettei vihkisormus enää mennyt sormeeni. Siis ensimmäistä kertaa en saanut sormusta ujutettua nimettömääni :(.

Tein pikaisen googlediagnoosin (heh) ja löysin paljon tietoa käsien puutumisesta ja nesteen kerääntymisestä. Yksi syy puutumiseen on rannekanavaoireyhtymä. Luin siitä lisää ja se todellakin on viheliäinen vaiva ja sitä esiintyy raskaanaolevien keskuudessa. Uudenvuodenpäivä meni levätessä, kunnes ilta koitti ja olin jo aika kypsänä jatkuvaan pistelyyn ja puutumiseen. Varsinkin oikeankäden keskisormen pää tuntui pahimmalta. Päätin soittaa Naikkarille ja kysellä josko he osaisivat auttaa.

Naikkarilta sain vahvistuksen omalle diagnoosilleni. Rannekanavaoireyhtymä. Argh. Kätilö kertoi asiasta lisää ja sanoi, että olen onnellisessa asemassa, kun vaivat alkavat vasta nyt. Joillakin odottavilla naisilla voi tulla pahoja vaivoja jo raskauden keskivaiheilla ja silloin leikkaus voi olla ainut helpottava toimenpide. Hän kertoi, että helpotusta vaivaan tuo Panadolin lisäksi rannetuet ja kyselikin josko meiltä kotoa löytyisi rullaluistelurannesuojia. Löytyihän meiltä :). Olo helpottui heti vedettyäni rannesuojat käsiini. Olin kuulkaas nauramisen arvoinen näky pyjamassani (missä bambi ja pupu), rannesuojat käsissäni ja iltapalalautanen nenän edessä :D. Mutta pääasia, että olo helpottui! Olen saanut nukuttua nämä kaksi yötä todella hyvin. Kiitos rannesuojien ja Panadolin.

Mikä on rannekanavaoireyhtymä?
Rannekanavaoireyhtymällä tarkoitetaan tilannetta, jossa käden peukalonpuoleista osaa hermottava keskihermo on puristuksissa kämmeneen johtavassa rannekanavassa.Tyypillisesti kädessä on voimattomuutta, turtuneisuutta, tunnonpuutoksia ja joskus kipua ranteessa tai kädessä. Oireet tuntuvat tavallisimmin etusormessa ja keskisormessa. Oireisto voi esiintyä ilman muuta syytä raskauden loppuvaiheessa. 

Itsehoito?
Raskauden aikana kehittyvä, tilapäisen rasituksen tai normaalisti paranevan rannemurtuman seurauksena kehittyvä rannekanavaoire paranee itsestään aiheuttavan tilan mentyä ohi. Hoidoksi riittää ranteiden lepo. Ranteen lastoittaminen yöksi tai joissakin tapauksissa ympäri vuorokauden saattaa myös vähentää puutumisoireita. Vähäsuolaisesta ruokavaliosta, kuntoilusta ja laihduttamisesta on hyötyä oireiden vähentämisessä. Tietokonetyössä saattaa olla hyötyä erityisesti muotoillusta näppimistöstä.

Eli rannekanavaoireen pitäisi helpottaa tämän "tilani" mentyä ohi eli reilun parin viikon kuluttua. I really hope so :)!

Päätin etsiä lisätietoa josko internetin ihmeellisestä maailmasta löytyisi jumppaohjeita ko. asiaan ja löysinkin aivan loistavia videoita youtubesta. Nyt olen kolmena päivänä jumpannut käsiä ja olotila on helpottunut huomattavasti. Eli jumppa, panadol ja rannetuet toimivat hyvin. Ja ehkä tähän kirjoitusasentoon olisi myös hyvä kiinnittää huomiota... Sohvalla röhnöttäminen läppäri sylissä ei varmasti tee hyvää selälle eikä ranteille...

Jos jollakulla teistä on tai on ollut samoja oireita, niin olisi mielenkiintoista kuulla niistä. 
Miten te saitte helpotusta olotilaan vai helpottiko vaiva vasta synnytyksen jälkeen? 
Jos teillä on samoja oireita, 
jaan erittäin mielelläni muutaman hyvän jumppaohjeen :). 

Kyllä tämä tästä... ärsyttävä vaiva, mutta minkäs teet.

Nyt suojat käsiin ja hyvää yötä...zzz...zzzz

 

6 kommenttia:

  1. Voi ei! Jouduit samaan "tilaan" kuin minäkin. Tosin itselläni se tapahtui jo reilu kuukausi sitten eli rv 30 paikkeilla. Täytyy sanoa, että on olut yksi yllättävimmistä ja inhottavimmista raskausoireista, sillä sormeni ovat puuduksissa ympäri vuorokauden. Yöaika on tietysti pahin rajoittuneiden nukkumasentojenkin puolesta. Kuulostaa siltä, että käytössäsi ovat jo parhaat konstit vaivan taltuttamiseen. Itse olen käynyt myös raskausajan hieronnassa, jossa keskityttiin erityisesti käsien ja hartioiden hierontaan. Lisäksi kipukoukkuayläsen lihaksiin ja hartioihin ja lämmin kaurapussi ovat auttaneet. Ja imetystyyny sekä muut tyynyt vartalon tukena nukkuessa.

    Tsemppiä viimeisiin viikkoihin! Ikävät oireet katoavat meiltä pian ja saamme syliin ihanan palkinnon:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuet auttavat yllättävän hyvin, samoin hyvät treeniohjeet. Käsien venyttely auttaa ja suihkussa kylmän-/kuuman veden vaihtelut tekevät hyvää. Monilla vaiva helpottaa synnytyksen jälkeen, toisilla taas ei. Jos sattuisi käymään niin onnettomasti ettei vaiva helpottaisi, niin harkitsisin leikkausta. Eihän tätä nyt kuukausitolkulla kestäisi :(

      Tsemppiä myös sinulle ja muista venytellä käsiä :)

      Poista
  2. toivottavasti sinulla se menee synnytyksen jälkeen ohi, minulla näin ei käynyt. 3kk ennen laskettua aikaa valitin rannekipua terkkarille joka totesi että se on rannekanavaoireyhtymä ja menee ohi synnytyksen jälkeen. Olo oli ihan kamala, öisin en saanut nukuttua kun kivut oli kovia, ylös nouseminen oli tuskaa kun otti vähänkin tukea käsillä tuntui kun joku olisi puukolla viiltänyt ja sen jälkeen repinyt hermoja. tyttö syntyi elokuun lopussa ja vieläkin oireet jatkuu, tosin pahempina. tyttöä nostaessa saattaa tulla ranteisiin todella voimakas kipu ja saa hammasta purra ettei vahingossa ote lipsu, kädet puutuu ja kipu on ajoittain sellainen polttava tunne ranteissa. lääkärissä on käyty monet kerrat, kehottavat vaan jatkamaan erilaisten kipulääkkeiden voimin, ehkäpä tämä joskus menee ohi, toivottavasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei! Tosi harmillista, että vaiva vain jatkuu! Puhuin jo nyt mieheni kanssa, että jos käy niin ikävästi ettei vaivs helpota muutamassa viikossa synnytyksen jälkeen, menen erikoislääkärille ja leikkaukseen. Ei tätä jaksa kuukausi toisensa perään :(. Hullua kuulla, että vaiva on vain pahentunut. Voivoi. Oletko harkinnut leikkausta?

      Poista
    2. jep, eipä tämä kovin hauskaa ole mutta kummasti jaksaa kun on pakko :) En ole ajatellut leikkausta, viimeeksi lääkäri ehdotti enmg-tutkimusta mutta hänen mielestä minulla on muutakin tekemistä kuin käydä joissakin tutkimuksissa joten kirjoitti vaan uudet särkylääkkeet ja käski palata taas kuukauden päästä uudelleen, niin ja kehoitti antaa käsien levätä ja naureskeli että eipä se taida onnistua vauvan kanssa :/ noh, parin päivän päästä taas tohtorille ja sitten selviää josko hän jo keksisi jotain muuta kuin särkylääkkeitä :)

      Poista
  3. Millaisia jumppaliikkeitä kannattaisi kokeilla? Minun yöni ovat myös yhtä tuskaa ja päivisinkin on tunnottomuutta. Onneksi enää vajaa viikko synnytykseen :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...