10.6.2013

Raskausajan liikunnasta

Rakastan liikuntaa ja sitä euforian tunnetta, joka valtaa kehon kunnon hikitreenin jälkeen. Kuitenkin nyt olen halunnut rauhoittaa kehoni ja mieleni ja olen lähinnä kävellyt tai touhunnut pihamaallamme. Puutarhatyöthän ovat parasta hyötyliikuntaa.

Vajaan parin kuukauden hiljaiselon jälkeen on kehoni alkanut kaipaamaan kunnon hikitreeniä, joten kaivoin tietoa raskausajan liikunnasta. Toki oma kunto ja liikuntatottumukset ennen raskautta tulee ottaa huomioon, joten maalaisjärjen käyttäminen on sallittua :). Lupasin itselleni puolentunnin kuntobreikin joka päivälle. Tänään vuorossa on pyöräilyä ja sen jälkeen teen lihaskuntoliikkeitä omaa painoa hyödyntäen.

Raskausajan liikunta on keholle todella tärkeää. Se mm. vilkastuttaa verenkiertoa, vaikuttaa yleiseen jaksamiseen, pienentää veren sokeripitoisuutta ja pitää verenpaineen normaalilukemissa. Liikunta vaikuttaa myös stressitasapainon hallintaan ja ehkäisee raskausajan liiallista painonnousua.

Muista kuitenkin kuunnella omaa kehoasi ja nauti sen tasoisesta liikunnasta, josta juuri Sinä saat hyvänolon tunteen :)

Alla on muutama video liittyen kotona treenaamiseen.

1. Tässä on keskitytty koko lähes koko kehon lihasryhmien treenaamiseen.


2. Tässä treenissä saa peppu muotoa :). Yksi pieni liike, mutta toistomäärillä saa varmasti tuntumaa pakaraan.


3. Näissä liikkeissä taas kehittyy kädet ja lantio. 


4. Ylä- ja keskivarton treeniohjeet. 


5. Ja viimeisenä vielä keskivartalolle mukava treeni. 


Nämä kun jaksaa joka päivä tehdä, niin uskon, että mieli voi paremmin kehosta puhumattakaan!

Tämän kaiken tietysti kruunaa mukavan näköiset ja oloiset treenikamat ja juomapullo :)!

Lavlilta löytyy aivan ihania Lorna Janen treenivaatteita sekä muuta lifestyle -tavaraa.
Eikö olekin hauskoja ja insipiroivia toppeja?




Lavlin verkkokauppaan pääset tästä.

Iloa päivään ja intoa liikuntaan!

Xoxo KK

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...