17.9.2014

Tyttö 8 kuukautta

Simsalabim! Kahdeksan kuukautta tuli täyteen. Taidot ovat karttuneet huimasti ja äitiä välillä tämä kehitys oikein pyörryttää! Huhheijakkaa. Vaikuttaa siltä että suurin kehitysharppaus on tapahtunut viimeisen kuukauden aikana. Tai oikeastaan viimeisen parin viikon...

Kehitystä, touhuja, osaamista. Nyt tulee pitkä lista (edellinen Tyttö kehittyy -postaus oli 5 kk vanhasta tytöstä, huih).

  • Kaksi alahammasta ovat saaneet kavereikseen kolme pilkottavaa ylähammasta. Ja niitäkös kutittaa/koskee ja sekös kenkuttaa.
  • Tyttö ryömii ympäriämpäri asuntoa sellaisella vauhdilla ettei perässä meinaa pysyä. Kaikki kiinnostaa. Vessaan on päästävä räpläämään vaakaa, samoin makkariin taas viherkasvin multaa testaamaan uudestaan ja uudestaan. Kaikkeen kosketaan. 
  • 4-5 ateriaa päivässä. Aamuisin kaurapuuroa, lounaalla ja päivällisellä kanaa ja vihanneksia, jälkkäriksi hedelmäsosetta. Välipalalla edellisten välissä hedelmää ja illalla riisipuuroa. Maitoa neljä kertaa päivässä. Vesi janojuomana nokkamukista.
  • Sormiruokailu on aloiteltu kesän aikana ja on hakusessa välillä enemmän, välillä vähemmän.
  • Vettä juodessa kädet räpiköi sivuilla kuin lentoon lähtevällä harakanpojalla :D

  • Harjoitellaan potalla istumista ja pottahan löytyy nykyään olohuoneesta ;)
  • Neiti rakastaa lorutteluja, lauleskeluja, rummuttelua ja kaikkea mikä liittyy musiikkiin. Tanssitaan joka päivä peilin edessä ja sekös vasta hauskaa onkin! 
  • Jokellellaan. Äitti, äittä, isssssi, ssssssi. Ja sitä omaa siansaksaa tulee välillä ja paljon.
  • Huudetaan ja kokeillaan eri äänenkorkeuksia. 
  • Nauraa kuin hangonkeksi jatkuvasti. Oikea hymytyttö!
  • Nukkuu aamupäikyt yleensä 10-12 ja sitten iltapäivällä satunnaisia unia.
  • Iltarutiinit ovat puuro, kylpy, peuhu lattialla, hampipesu, hiusten kampaus ja yökkärin laitto. Hetki lattialla ja velli nassuun ja unille. Nukkuu noin 21-08. Paitsi nyt kun on tullut touhuamisvaihe ja aamuyöllä ollaan hereillä puolesta tunnista tuntiin. Sängyssä touhutaan ja temutaan. Roikutaan sängyn reunoissa. Puuh. 
  • Rakastaa Teletappeja ja niitä katsellaankin hetki joka päivä.
  • Kylpeminen on superkivaa! Läiskytetään ja loiskutetaan iltaisin. Vauvauinti sanomattakin on tytön juttu, kun kerran vedestä tykkää!
  • Tutti on iltaisin suussa, samoin yöllä turvaa tuomassa. Päivisin harvemmin käytössä vaikkakin mukana kulkee. Tuntuu tuttinauha olevan tuttia kovempi juttu :D
  • Äitin aamutossut on huippikset, samoin kukkien mullat ja kaikki johdot. Perussettiä.
  • Tykkää kuunnella kun isi soittaa kitaraa. 
  • Rakastaa muita lapsia ja ottaa kontaktia kaikkiin muksuihin oltiinpa sitten kauppajonossa tai muskarissa tai vauvauinnissa. 
  • Pyöräily on kivaa!
  • Vieraita kasvoja ihmetellään hetki mutta pian rentoudutaan ja keimaillaan.
  • Huonojakin päiviä löytyy ja hetkittäin mikään ei ole hyvin. Kitinöiden välillä nauretaan kunnes taas harmitus iskee; lelut ovat liian kaukana, äiti ei anna mennä kukkien multia hämmentämään, liikkuminen ei ole tarpeeksi nopeaa... onhan näitä harmituksen aiheita. Onneksi suru menee nopeasti ohi ja taas voidaan nauraa ja tutkia maailmaa. 
  • Joskus ottaa päähän ihan vain se, kun ei olla kotoa liikahdettu mihinkään. Sitten ei muuta kuin kamat kasaan ja kaupoille/lenkille/kaupunkiin. Johan menemisen tuska helpottuu ;)

Aikamoinen muruliini tämä meidän tyttö on. Ihana hassuttelija, jonka kanssa ei päivät käy pitkiksi: päinvastoin!


Nyt on viimeinen viikko nukuttu levottomasti. Uudet, tulevat hampaat valvottaa ja sitäkin enemmän päivän touhut ja liikkuminen. Tuttia käydään laittamassa ja asentoa korjaamassa muutaman kerran yössä. Välillä kuuluu hillitöntä huutelua, mutta niin pitkään kun se ei itkuksi mene, emme mekään säntää paikalle. Vaihe tämäkin. Saisi vaan mennä tytön yöhuutelut pian ohi, sillä minun oma nukkuminen ei aina onnistu(jos herään keskellä yötä) ja pari yötä mentiikin sitten kahden tunnin yöunilla. 

Pian tulossa tekstiä äitiydestä... katsotaan "uskallanko" julkaista tekstin siinä muodossa missä se nyt on... ;)

Mitä teidän vauvoille ja kehitysaskelille kuuluu? 
Ihanaa päivää kaikille!

10 kommenttia:

  1. Meillä 3 kuukautinen huutelee leikkimatolta käsin jo aika kovasti! Paljon taitaa olla asioita ja mukavia leluja. Leluja komennellaan. Ja niistä on opittu ottamaan kiinni :)

    Ihana tyttönen siellä :')

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih, tuokin on niin ihanaa aikaa. Kohta ihmettelet sinäkin et mihin se aika ja pötköttelevä vaavi hävisi :)

      Poista
  2. Oli kiva lukea teidän tytön kuulumisia. Sitä jo odottelinkin. �� Ihana tyttö! Meidän tyttö 4 kk ei nyt ehdi juttelemaan, kun nyrkki on suussa koko ajan.. ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyrkit. Ne kummajaiset :D. Tytön kuulumisia tulossa tästä lähin enemmän. Päivien touhuja ja neidin ihmetyksen aiheita :)

      Poista
  3. Nuo laittamani merkit piti olla hymiöitä, mutta niistä tulikin kysymysmerkkejä. Pahoittelut tästä! Lue ne hymyiksi. :)

    VastaaPoista
  4. Meillä poika 7kk kovasti koittaa päästä liikkeelle mutta ei ryömi vielä, veikkaan että lähtee suoraan konttaamaan. Syö kiinteitä 5 kertaa päivässä ja tissimaitoa. Höpöttää välillä mammamma ja mämmämmä. Hampaita ei vielä ole mutta ikenet välillä vaivaa ja joutuu antaa nestemäistä Panadolia että rauhoittuu. Nukkuu makkarissa mun vieressäni pinniksessä josta laita poistettu, niin ei tartte kauas lähteä yöllä asentoa vaihtamaan ja tuttia antamaan. Yöllä syödään vaihtelevasti 1-2 kertaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva lukea teidänkin kuulumisia. Minäkin olen antanut pahimpina aikoina nestemäistä särkylääkettä; lähinnä Buranaa. Jotkut vauvat eivät tosiaan ryömi vaan lähtevät suoraan konttaamaan. Siinä sitten onkin touhua ja tohinaa. Sanonpa vaan et nauti nyt kun poitsu ei vielä liiku kovasti. Kohta juokset perässä ja sana EI on kovassa käytössä :D

      Poista
  5. Meillä poika 7 kk konttaa ja nousee tukea vasten seisomaan. Kova tohina ollut päällä liikkumisen suhteen jo pitkään. Koko ajan on menossa ja nousemassa pystyyn eli saa olla vahtimassa. Muksahduksia sattuu päivittäin. Hampaita ei vielä ole. Säännöllinen päivärytmi kolmine päiväunineen ja viisine ruokailuineen. Yöllä herää 1-2 kertaa, vaikka kesän lopussa yöheräilyt hetkeksi loppuivatkin. Nyt mietin imetyksen lopettamista ja siirtymistä kokonaan korvikkeeseen.

    Kiva lukea teidän vauvan kuulumisia. Kertoisitko jossain postauksessa minkälaisia ruokia Ässä syö?

    t. Tepa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva lukea teidänkin touhuista :). Ystävän poika on saman ikäinen ja hänkin nousee jo seisomaan ja etenee karhukävelyllä. Niin hauskan näköistä :). Ruokapostaus tulossa, alkuviikosta eetterissä. Hopefully ;). Yöt varmastikin rauhoittuu imettämisen loputtua.

      Kiva kun luet touhujamme!

      Poista
  6. Voi että miten iso tyttö Ässä on jo! Aika on hurahtanut kyllä hurjaa vauhtia eteenpäin.

    Meillä neiti täytti juuri vuoden ja vauhti on hurjaa. Kävelykärryn kanssa neiti huitelee pitkin kämppää ja pihaa ja on hän muutamaan otteeseen erehtynyt kävelemään joitain askeleita ilman tukea. Seisoo tönöttää ilman tukea pitkiä aikoja, aina kun sinne päälle sattuu. Mutta jos päättää olla seisomatta ja kävelemättä, pistää itsensä ihan veteläksi ja sitten ei voi muuta kuin kantaa. :)

    Sanoja pulppuaa suusta yhä enemmän, joskus niistä saa selvää, joskus ihan hölynpölyä. Tyttö kyllä ärsyyntyy jos äiti ja isä ei ymmärrä mitä tarkoittaa. Ymmärrettäviä sanoja (jotka tähön hätään muistan) on äiti, issh (isi), kakka, kato, nam nam ja tietty tytön lemppari ei. Ymmärtää ei-sanan tarkoituksen ja sanoo sen välillä itse kun on menossa tekemään jotain kiellettyä, pään pudistaminen tehostamassa sanan tarkoitusta.

    Pottaharjoittelut ovat viimein tuottaneet tulosta ja pari kertaa on tulostakin syntynyt. Aika hyvin siihen, että alkukesästä ei suostunut edes istumaan potalla.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...