3.9.2014

Lapsi. Tyttö/Nainen. Ystävä. Vaimo. Äiti. Koko paketti. Sitä kaikkea minä olen.

Lapsi. Tyttö/Nainen. Ystävä. Vaimo. Äiti. Koko paketti. Minä.

Ajattelin kirjoittaa erilaisista "rooleistani" muutaman sanasen. Kaikki ovat erilaisia ja silti minua.

Yllämainituista olen tietenkin ollut Naisena/Tyttönä, Lapsena ja Ystävänä pisimpään. Reilu kolme vuotta sitten sain tittelin Vaimo, josta olen todella onnellinen ja kiitollinen ja jota kannan ylpeänä <3. Sitten, reilu seitsemän kuukautta sitten sain elämäni tärkeimmän nimikkeen itselleni: Äiti. Tärkeimmän siksi, että eihän tuo pieni tyttönen pärjäisi ilman huolenpitoa kuten muiden tittelieni sidosryhmät tekevät ;)

Vaikka äitiys on tällä hetkellä minun tärkein ja arvokkain työni, ei se sitä faktaa vie mihinkään, että olen edelleen lapsi, nainen, vaimo ja ystävä. Ja nämä kaikki roolini tarvitsevat erilaisia asioita ja virikkeitä, jotta hyvinvointini olisi taattu. Ja perheen hyvinvointi. Happy Wife, Happy Life.

Weheartit
Päätimme Mieheni kanssa jo ennen Tyttäremme syntymää ettei unohdeta "meitä". Siis Minua&Häntä, avioparia. Ja emme ole unohtaneet. Olemme ottaneet irtiottoja arjesta tyttäremme ollessa hoidossa ihanilla kummeillaan tai hoitotytön tullessa meille hoitamaan silmäteräämme. Olemme käyneet kahdestaan illallisilla, drinksuilla, bändien keikoilla ja nauttineet toki myös ystäviemme seurasta. Se tietysti on muuttunut, että kun ennen tämä Hulda Huoleton keikkui taksijonossa viideltä aamulla, niin nyt on mukava lähteä kotiin hieman aikaisemmin, nukkua hyvin ja lähteä brunssin jälkeen hakemaan rakasta tytärtämme kotiin. Tai jos hoitaja on ollut meillä hoitamassa iltatoimet ja jäänyt odottamaan tuloamme kotiin, niin parasta on herätä Tyttäremme aamuhuuteluihin ja peuhata heräämisen jälkeen sängyssä koko perheen voimin <3. Kyllä; tarvitsen kahdenkeskistäaikaa silloin tällöin. Vaimona olen huumorintajuinen ja kekseliäs. Järjestän muutaman kerran vuodesta ylläreitä miehelleni. Tosin tämä vauvavuosi taitaa olla poikkeus ylläreihin ;). Haluan puhua asiat selväksi heti enkä käy nukkumaan jos mieltä painaa jokin. Silloin ei kyllä nuku mieskään, hahhah! Puhuminen, toisen kunnioitus, rakastaminen ehdoitta ja luottamus ovat ne peruspilarit. Huumori kukkii meidän perheessä. Nauretaan ja hymyillään tyhmille jutuillemme. Välillä enenmmän ja välillä vähemmän :D.

Ystävät ovat olleet minulle aina todella tärkeitä. Kuten varmasti meille kaikille. Olen saanut matkan varrelta muutamia tosiystäviä. Niitä joille voi soittaa keskellä yötä ja kertoa ilon ja surun hetkistä. Ystäviä on lähellä ja kaukaa ja he ovat todella erilaisia. Minun onneni. Ystäväni ovat hauskoja ja tarpeen tullen myös vakavia. Ja vakavasti otettavia ;). Yhden kanssa urheillaan, toisen kanssa shoppaillaan, kolmannen kanssa taas turistaan sohvannurkassa ja sen neljännen ja viidennen kanssa linjat käy kuumina. Kutosen kanssa WhatsAppaillaan hulluna ja seitsemännen kanssa taas manataan elämää... pilke silmäkulmassa ja kasin kanssa puhutaan työstä, lapsista ja elämästä. (Niin; ja olitte nyt täysin random-järkässä ettäs tiedätte.) Näiden ydintyyppien lisäksi löytyy aimo kasa kavereita. Niitä joiden kanssa on kiva hengailla, puhua niitänäitäseipäänpäitä ja nauttia kahvikupposet lasten telmiessä jaloissa tai sitten ilman lapsia. Reippaat ystävämme/kaverimme kutsuvat myös aika ajoin itsensä kylään muittamutkitta. Superhauskaa! Tehdään safkaa, saunotaan ja otetaan parit drinksut tai keitetään sumpit. Ihana sekalainen seurakunta löytyy ympäriltä ja sekös tekee elämästä aika hauskaa :). Niin ja ikähaitari on parikymppisestä seiskavitoseen. Tarvitsen teitä, ystävät, kaverit. Teidän kanssa kasvaa ja kehittyy, löytää hauskimmat ja pöllöimmät puheenaiheet ja kun surettaa niin sitten surraan ja seuraavassa hetkessä lauletaan karaokea skumppalasit kallellaan ja kävellään pitkin aamuisia katuja korkkarit kädessä. Love you all!
Weheartit
Naisena olon ihanuus. Naisena olo tarkoittaa minulle niin lakattuja kynsiä kuin rännien puhdistusta katolla keikkuen. Toisinsanoen, nainen voi mielestäni olla erittäin naisellinen pora kädessä ja kasvot noessa tai maalissa. Toki varoen ettei kynsi katkea ;). Naisellisuus on minulle kauniita vaatteita, lakattuja kynsiä ja punaisia huulia. Mutta olen myös sitä mieltä ettei naisellisuus loppujen lopuksi kaipaa mitään edellä mainituista vaan kaikki riippuu asenteesta ja siitä kuinka kantaa itsensä. Oikeasti. Ja naisellisuus ei missään nimessä tarkoita etuoikeutetusti laihuutta. Olen nähnyt upeita naisia joilla oli muutakin kuin nahkaa luiden päällä. Kateellisena jään tuijottamaan heitä ja tapaa millä he kantavat itsensä. Wau. Jokainen meistä tarvitsee välillä muutaman kauniin sanan uudesta hiusmallista, puserosta tai huulipunan väristä. Kiitos Miehelleni, että hän huomaa sanoa jotain kaunista minulle oikealla hetkellä ja myönnän oikein ilolla sen, kuinka hyvältä kauniit sanat kuulostavat. Pisteen iin päälle antaa korkokengät. Kun sujautan kauniit korot jalkoihini, ryhti paranee ja tuntuu että olen metrejä maanpinnan yläpuolella :).
Weheartit
Viimeisenä muttei suinkaan vähimpänä kirjoitan äitiydestä. Äitiys muutti koko elämäni kertaheitolla. Kun heräsin sektiosta ja sain nähdä sen pienen mytyn ensimmäistä kertaa oli kaikki toisin. Nyt meitä oli kolme. Tämä seitsemän ja puoli kuukautta on ollut jotain mitä ei pysty sanoin kuvaamaan. Alku oli todella raskasta aikaa. Oli imetysongelmat, vauvan siirto kolmeviikkoisena omaan huoneeseen joka aiheutti huonot fiilikset, minun nukkumisongelmani ja kaikki se uusi ja hämmentävä elämä mitä aloimme elää sekä pelko siitä olenko hyvä äiti. Nyt voin sanoa että kyllä, minusta on kasvanut äiti ja olen paras äiti mitä meidän pieni tyttäremme voi saada. Mieheni antaa minulle palautetta aika ajoin ja sanookin että tyttäremme on suora palaute äitiydestäni ja toki myös hänen isyydestään. Lapsi on kuin peili. Touhuan paljon tyttäremme kanssa ja näemme ystäviä joka päivä. Olen rento mutta silti tiukka tietyissä asioissa. Olen leikkisä ja kokeilunhaluinen. Tyttömme tunnistaa lähipiirin ihmisiä ja olemme pystyneet luomaan kummeihin ja muutamiin ystäviin tosi läheiset välit josta olen erittäin onnellinen. Tiedän jo nyt sen, että kun Tyttömme hieman tuosta kasvaa, hän pakkaa yökkärikassinsa ja suuntaa ilosta hihkuen kummiensa luo kylään. Haluan opettaa lapselleni itsenäistymistä silti unohtamatta tukiverkostoa jonka puoleen voi aina kääntyä ja tulla halittavaksi jos pelottaa tai elämä tuntuu vaikealta. Muiden kunnioitus ja hyväksyminen, ystävällisyys, kiitollisuus ja iloinen mieli on myös hyvä pitää mukana elämänkoulussa. Raha ei kasva puussa, pettymykset ja ihan arkielämän realismi on myös tärkeitä asioita ymmärtää. Kasvatusta jalat maassa ja järki päässä meidän perheen tavalla :).

Weheartit
Yksi mikä meinasi jäädä kokonaan pois on Lapsi. Olenhan vanhemmilleni lapsi ja olen ollut sitä kaikista "rooleistani" pisimpään. Äiti on minulle todella tärkeä, sillä isäni nukkui pois 12 vuotta sitten vaikean sairauden saattelemana. Ikävä on kova, mutta muistot ovat ihania. Ja onneksi on videoita joiden kautta voin kuulla isäni äänen edelleen <3. Onneksi äitini on edelleen tiukasti kiinni elämässä ja onkin oikein touhuäiti. Hän asuu synnyinkaupungissani ja touhuaa eläkeläisen touhuja. Äitini on positiivisuuden perikuva. Hän ei ole ikinä huonolla päällä ja puhua pälpättää non-stop. Hankin hänelle joululahjaksi iPadin, jonka avulla Skype-puhelut ovat helppoja soittaa. Neiti näkee ja kuulee mumminsa ruudun kautta ja jossain vaiheessa soittelee itse mummillensa. Äidin kanssa on mukavaa. Käydään kaupoilla, kahvilla, höpötellään niitä näitä ja katsotaan hömppäsarjoja, kuten äsken katsoimme Iholla :). Olen huolehtivainen lapsi. Soittelemme äitini kanssa lähes joka päivä ja vaihdamme kuulumiset. Tämä on tapani varmistaa että kaikki on kunnossa. On suuri onni nähdä miten äitini touhuaa Neidin kanssa. Höpöttää hassuja juttuja joille Neiti hihkuu onnessaan. Ja hän jaksaa touhuta ja höpöttää. Näyttää leluja. Olla läsnä. Äiti, Mummi. <3.

Weheartit
Pinterest

Tällaisiä ajatuksia tällä kertaa. 
Iloa ja hymyä päivään!

2 kommenttia:

  1. Ihana kirjoitus! Ja niin totta, jokainen rooli on todella tärkeä! Omat lemppariroolini ovat kyllä äiti ja vaimo, vaikka muissakin koen olevani aika mainio. <3

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...