12.5.2014

Nizzaan vauvan kanssa

Meillä koittaa ensimmäinen ulkomaanmatka tässä kuussa. Matkamme suuntautuu Nizzaan, mistä olemme vuokranneet mukavan asunnon majapaikaksemme. Matka tulee luonnollisesti olemaan erilainen kuin ennen; onhan meillä nyt mukana nelikuukautinen bebemme, joka on muuten löytänyt äänensä :D. Sitä huudetaan välillä niin kovaa, että me vanhemmat olemme kummissaan, heheh!

Olimme muistaakseni vuonna 2008 viimeeksi Nizzan kuumuudessa. Heinäkuu oli niin hellekuukausi ja tuntui että hiki valui jatkuvalla syötöllä. Mukavampi lähteä näin toukokuussa, kun lämpötila on tarpeeksi lämmin muttei kuitenkaan hiostava :)



Olen lukenut muutamista blogeista hyviä vinkkejä vauvan kanssa matkusteluun. En kuitenkaan stressaa enkä tee pitkiä muistilistoja. Kunhan nyt perustarvikkeet ovat mukana. Eihän me nyt kuitenkaan mihinkään Siperiaan olla matkalla, joten luulen että löydämme tarvittavat tuotteet myös paikanpäältä ;). Maidon ja vellit otan Tytölle mukaan Suomesta.

Pohdin pitkään Bugaboo-vaunujemme mukaanottamista  ja ongelma ratkesi sillä, että sain matkan ajaksi Polhem PR:ltä lainaan Stokken xplory -vaunut. Meidän olisi nimittäin pitänyt ostaa tai lainata jostain Bugiksille matkalaukku, mutta nyt sain Stokken rattaille matkalaukun mukaan SEKÄ turvaistuimen joka sopii ratasosaan. Kiitos Anne K <3.

Vuokrasimme asunnon Cap de Nicen alueelta (airbnb:n kautta). Asunnossa on mukava terassi, jossa voimme istua iltaa ja ihastella merta ja auringonlaskua. Vuokraamme kentältä auton, jotta voimme ajella mm. Monacoon ja Cannesiin päiväreissuille.

Kuva asunnon parvekkeelta, not bad :)
Kuva
Ajattelin ottaa lenkkivermeet mukaan ja käydä aamulla lenkillä ja samalla hakemassa aamiaiscroissantit. Kuulostaa hyvälle, saas nähdä kuinka monena aamuna toteutuu. Yritys kuitenkin hyvä :)!

Pian lähtö koittaa ja tarkoitus olisi alkaa jo tänään laittamaan tavaroita kasaan ettei iske se viimehetken panicusmaximus ;). Nyt laittamaan Tytölle vaatteita päälle ja hakemaan ristiäisvideo fotoliikkeestä ja Tytön passi poliisista.

Kirjoitan reissusta vielä myöhemmin lisää!

Onko teillä reissuja tiedossa ja jos teillä on antaa must-have -vinkkejä vauvan kanssa matkailuun, niin kommenttia boxiin, kiitos!

Iloa sateiseen päivään!

7 kommenttia:

  1. Kuulostaa hyvältä! kerrohan sitten reissukokemuksia, meillä on nimittäin loppukesästä edessä parin viikon matka Epanjaan. Vauva on tuolloin reilut 5kk. Pitkähkö lentomatka vähän hermostuttaa, onneksi herralla on kuitenkin kokemusta kotimaan lennosta. Tuolloin ei tosin ehkä enää tyydytä nukkumaan koko matkaa... :O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Lennu! Kerron matkakokemuksista heti reissun jälkeen :). Mulla vielä se "haaste", että tulen takaisin kahdestaan Tytön kanssa, sillä Mies jää vielä työmatkalle Nizzaan. Onneksi on päivälento ja pääsee kotiin illaksi rauhoittumaan. Olen kyllä oikea kameli kaikkien matkatavaroiden kanssa. Jätän tosin Miehelle osan kamoista, mutta silti ;)

      Poista
  2. Mulla on reissu vauvan kanssa edessä syyskuussa, jolloin poika on 7 kk. Mielenkiinnolla siis lueskelen kokemuksianne. Nizza on aivan ihana ja koko Riviera upeaa seutua (olen ollut töissä siellä pariin otteeseen). Muuten, ei välttämättä kannata mennä autolla Monacoon, parkkipaikat tiukassa ja hinnat pilvissä. Junalla pääsee niin näppärästi Nizzasta Monacoon. Liput maksaa muutamia euroja, junia menee useita tunnissa ja rattailla mahtuu hyvin junaan. Oletteko siellä F1-kisojen aikaan? Silloinhan on erikoisjärjestelyt Monacossa mitä tulee liikkumisen suhteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Tellu. Kiitos vinkistä junamatkailuun :). Voi tosiaan olla, että otamme junan Nizzasta Monacoon. Viimeeksi kun olimme siellä, hurautimme autolla Monacoon ja parkki löytyi helposti jostain parkkihallista. Hintaa en tosin muista... Ei olla enää FI-kisojen aikaan. Huh. Silloin ei tosin edes yritettäisi paikan päälle.

      Poista
  3. Ranskan Riviera on ihana paikka! Vuokrattiin viime kesänä asunto Nizzasta (Mont Boron) ja ajeltiin autolla ympäri Rivieraa (mm. St Tropez, Cannes, Monaco, Antibes, Menton, Italia ym ym.). Eniten tykkäsin St Tropezista :) Kivoja paikkoja tyttären ( tuolloin 7 vee) kanssa oli Monacon merimuseo, Antibesin Marineland sekä LabyFolies Villeneuve-Loubetissa. Vauvan kanssa ensimmäinen reissu tulee syksyllä, kun suuntaamme Mallorcalle.

    -Piritta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kun mainitstin noita paikkoja, niin muistan omalta reissultamme ainakin Mentonin ja Antibestin. On kyllä kiva lähteä. Kotiinpaluu vain on ehkä hieman haasteellinen, kun tulen yksin beben kanssa takaisin päin. Joten fingers crossed, että saan viedä lennolle turvakaukalon... saisi kädet vapaiksi... Odotamme kyllä lomaa tooooosi paljon! Ihana lähteä...varsinkin kun sää on ollut aika kökkö täällä... Mutta ensi viikoksi luvannut aurinkoa. Ou jee :)

      Poista
  4. Ehdoton must on kantoreppu! Tai siis ainakin meillä. :) Tällä hetkellä vaikutamme Roomassa ja täällä liikkuminen kantorepun kanssa on ollut todella helppoa. Mukana meillä on myös matkarattaat, mutta varsinkin päivällä liikkuessa reppu on ollut todella kätevä. Ja neiti viihtyy hyvin, ihmettelee maisemia ja ihmisiä sekä ottaa torkut kun alkaa väsyttämään. Tyttö siis 8kk. Välillä pysähdytään syömään ja silloin pääsee ihmettelemään meininkiä syöttötuoliin. Ja tietty piipahdetaan välillä hotelliin että pääsee kunnolla leikkimään ja liikkumaan.

    Kannattaa muuten kiinnittää extrahuomiota pakkaamiseen, tytön tavarat tuli kaikki huolellisesti pakattua mutta tämän mamman mm. bikinit jäi kotiin. No, pääsen ainakin hyvällä syyllä ostamaan tänään uudet.

    Olisi pitänyt myös uskoa kaikkia siinä, että kaikki ruoat kannattaa kantaa mukaan Suomesta. Täällä vauvanruoka on järkyttävän kallista ja purkit naurettavan pieniä. Ja vaipat ovat myös kalliita. Lisäksi ainakin Italiasta pikkumarketeista on vaikea löytää hajusteettomia vaippoja. :-O Katsotaan ensi viikolla uudestaan kun hurautamme vuokra-autolla isompaan markettiin.

    Mutta kaiken kaikkiaan koko perhe nauttii lomasta, tyttö on ihan onnesta soikeana saamastaan huomiosta! Ja lentomatkakin oli piece of cake!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...