11.5.2014

Ensimmäinen äitienpäiväni

Minut herätettiin tänään suukoilla ja halauksilla. Ihanaa <3. Mieheni ja pikkutyttömme olivat yhteistuumin loihtineet superhyvän aamiaisen ensimmäisenä äitienpäivänäni. Nautimme hyvän aamiaisen tyttömme naureskellessa omassa Stokken vauvatuolissaan.

Olen tänään pohtinut kovasti meidän "vauvamatkaamme" ja sitä miten onnellisia saamme olla tuosta pienestä ilopilleristämme. Meilläkin oli haasteemme saada tuo kaunis, pieni tyttö osaksi perhettämme, mutta se kävi silti paljon helpommin kuin monella muulla. Koen suurta etuoikeutta saada kantaa titteliä ÄITI ja olen siitä enemmän onnellinen kuin mitä sanoin pystyn kuvaamaan. Olen myös pohtinut omaa lapsuuttani ja vanhempiani ja sitä minkälaiset lähtökohdat sain aikuisuuteen. Hyvät sain :) ja olen siitä todella kiitollinen heille molemmille. Voi kun voisin antaa tyttärellemme vähintään yhtä hyvät opit elämäntielle.


Lapsen rakkaus on niin ehdotonta ja sitä tunnetta ei vain kertakaikkiaan pysty kuvailemaan sanoin. On niin uskomattoman surullista tietää kuinka paljon on pareja, jotka taistelevat lapsettomuuden kanssa. Tänään olen kyyneleen jos toisenkin vuodattanut silkasta onnesta ja kiitollisuudesta, mutta myös surusta ja haikeudesta niitä kohtaan, jotka lapsettomuuden keskellä taistelevat. Toivon teille kaikille jotka lasta toivotte ja kipeän asian kanssa painitte jaksamista, toivoa ja uskoa uuteen elämään. Hoitomuodot ovat kehittyneet viime vuosien aikana hurjan paljon. Ei meilläkään tätä pientä ihmettä olisi ilman lääkäriämme Eero Varilaa. Eero ja Dextra Lapsettomuusklinikka henkilökuntineen on oikea edelläkävijä lapsettomuushoitojen suhteen. Olen kirjoittanut klinikasta huippuklinikka-tunnisteen(<-kliks) alle. Lisätietoja varten ottakaa rohkeasti yhteyttä hoitohenkilökuntaan, siellä on mukavaa ja osaavaa porukkaa :)!

No mutta takaisin tähän päivään. Minua odotti siis ihana aamiainen suukkojen ja halien kera.


Meidän hymytyttö touhotti pöydän päässä Stokken vauvatuolissaan <3.


Ja vähän suklaatia jälkkäriksi... namnamnam..


Aamiaisen ja touhuilun jälkeen suuntasimme päiväkävelylle rantoja pitkin.





Kotiinpäästyämme pengoin spinning -kengät naftaliinista (käyttänyt joskus yli vuosi sitten), vaihdoin treenikamat päälle ja suuntasin salille (olihan ne suklaat kulutettava pois, heh) ensin juoksumatolle ja siitä spinden kautta lihaskuntotreeniin.



Ai mitenniin paloauton värisenä???


Ilta onkin sitten mennyt rennosti. Hyvää ruokaa, telkkaria ja Tytön kanssa ilakointia. Familytime <3.


Ensimmäinen äitienpäiväni oli todella ihana ja ikimuistoinen. Olen superonnellinen meidän pienestä perheestämme.

Kiitollisena huomiseen päivään...   

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...