Imetys. Mitä jos se ei sujukaan kuin tanssi?

Monet itkut ja huokaukset. Yrittäminen ja pettyminen. Menetetyt yöunet. Huonot fiilikset; olenko huono äiti? Miksi tämä ei onnistu? Tämänhän piti olla helppoa.

Minulle ei tullut koko raskausaikana mieleeni etteikö imetys syystä tai toisesta voisi onnistua. Tietämättömyydessäni en edes ajatellut koko asiaa. Ehkä olisi pitänyt. Tai voikun joku olisi maininnut asiasta; vaikka neuvola. Imetyksen vaikeus tuli puskista. Ässä syntyi tiistaina nukutuksessa sektiolla. Hän oli syntyessään pieni; 2.8 kiloa puhdasta kultaa. Olin kyllä lukenut siitä ettei maito välttämättä nouse kunnolla sektion jälkeen, mutta ettäkö koko imetys olisi hankalaa. Ei juolahtanut mieleeni. Kaikki vaan paasasivat siitä miten helppoa se on kun vauvan ruoka kulkee mukana ja on sopivan lämpöistä jajaja....  

Toivuin sektiosta oikein mallikkaasti ja jo torstaina olin hyvinvoiva. Harjoittelin imetystä, asentoja ja vauvan kanssa olemista. Perjantai koitti ja saimme luvan lähteä kotiin. Näin jälkikäteen ajateltuna (jälkiviisaus, paras viisaus) olisi ehkä kannattanut jäädä sairaalaan viikonlopun yli, jotta imetys olisi alkanut sujumaan paremmin ja olisin saanut äitiyteeni lisävarmistusta. Toki sairaalassa sanottiin että vauvamme pienuuden vuoksi hänen imuvoimansa ei ole kovin suuri, mutta kyllä se siitä paranee kun tyttö kerää painoa ja voimia. Annoimme korvikemaitoa rintasyötön jälkeen ja sehän osui ja upposi.

Halusin ehdottomasti imettää ja toki sairaalassa siihen rohkaistiin. Imetysotteet ja vähäinen maidontuotanto tuottivat molemmat päänvaivaa, mutta se nyt ei yllättänyt; olinhan täysin noviisi ja ekaa kertaa niissä hommissa. Samoin tyttäremme. Kotiin lähtöpäivänä tehtiin sairaalan puolesta ensimmäisen ja viimeisen kerran imetyspunnitus. Olin työllä ja tuskalla ruokkinut uutta perheenjäsentä ja vaaka näytti sen mitä pitikin: tyttö sai maitoa tarpeekseen, joten kamppeet kasaan ja kotiin pienen nyytin kanssa. Kuten yllä kirjoitin, olisi pitänyt malttaa jäädä sairaalaan vielä pariksi päiväksi, mutta tottakai kotiinlähtö houkutteli sen verran, että vaikka koin ettei imetys ollut lähtenyt niin hyvin käyntiin kuin olisin toivonyt, ajattelin että kyllä se siitä ja kaikki menee hyvin. Koti siis kutsui. 

Kotona oli ihana olla, mutta imetys ei vain luonnistunut. Tyttö ei jaksanut imeä ja nukahti lähes heti syötön alkaessa. Hän oli rinnalla hereillä ehkä pari minuuttia, jonka jälkeen yritin herätellä, mutta ei. Pullosta tuli sen verran helpommin maitoa, että sitä imettiin unessakin. Itku oli minulla herkässä eikä pelkästään imetysongelmien vuoksi vaan myös nukkumattomuuteni. Nukuin ensimmäisten kolmen-neljän viikon aikana huimat 2-3 tuntia vuorokaudessa. En vain osannut nukkua. Vauvamme piti aivan järkyttävän kovaa korinaa nukkuessaan. Se oli oikeasti kovaa ääntä. Terkkarin kotikäynnillä (tyttären ollessa 10 pv ikäinen) väsymykseni oli normaalista poikkeavaa ja meitä kehotettiin pohtimaan vauvan siirtämistä omaan huoneeseen, jos minun nukkumiseeni ei tule muutosta. Enpä ollut ajatellut etukäteen moista siirtoa ollenkaan. 

Olin aivan zombie. Itkeä tihruutin yöllä sängyn laidalla, päivisin sohvan nurkassa ja pohdin nukkumattomuuttani, imetysongelmaa ja vauvan siirtoa omaan huoneeseensa. Imetin, pumppasin ja annoin korviketta. Ja pää oli ihan sekaisin. Lapsen PITÄÄ saada äidinmaitoa, jotta syntyy hyvä vastustuskyky. Mm. tätä hoin itselleni kuin mitäkin mantraa. Ei ole muuten hyvä kombo tuo tuore äitiys, nukkumattomuus, huono maidontuotanto ja syyllisyys. HUH HUH. Eräänä päivänä kolmannen viikon jälkeen mies tuli töistä kotiin ja ilmoitusluontoisesti alkoi siirtämään vauvan sänkyä hänen omaan huoneeseensa. Siinä minä sitten nieleskelin ja puhelin ääneen että "onhan tämä nyt varmasti ihan okei, eikä lapselle jää mitään traumoja...". Välillä mies otti ohjat öisin ja minä painuin alakertaamme nukkumaan tulpat korvissa. Toisinaan sain nukuttua täyden yön, toisinaan en, mutta jo se helpotti kun tiesin ettei minun tarvitse herätä vaan saan rauhoittua ja rentoutua vierashuoneessamme. 

Neuvola otti minut seurantaan nukkumattomuuden vuoksi. Sehän voi pahimmillaan johtaa masennukseen. Minut ohjattiin helmikuun puolessa välissä imetysopastukseen, joka koitui pelastuksekseni. Olin jo perumassa aikaa, sillä koin että kyllä minä imettää osaan mutta maitoa ei vain tule ja lapsi nukahtaa salamannopeasti rinnalle. Se oli yhtä imettämisen, pumppaamisen ja korvikemaidon sekamelskaa. Ja mammateen ja alkoholittoman oluen kurkusta alas kiskomista. Ja väsymystä. Kääk. 

Niin, imetysopetus koitui pelastuksekseni. Rouva, joka otti meidät vastaan oli todellinen halki-poikki-pinoon -henkilö. Hänellä oli taustatieto meistä ja haasteistamme. Olimme siellä kaksi tuntia ja itkin ekan tunnin huonoa äiti -fiilistäni. Pitkän keskustelun jälkeen hän sanoi (ihan kuin se olisi ollut joku synninpäästö minulle), että äitiys on kuule niin paljon muutakin kuin imettämistä, että mitäs jos lopettaisit sen yrittämisen ja pumppaamisen ja valitsisit teille parhaimman korvikemerkin ja alkaisit nauttimaan äitiydestä ilman imettämisen stressiä. Keskustelimme lisää ja ihan kuin tiiliskivi olisi poistunut hartioiltani. Hän toi erittäin hyviä pointteja esiin, mm. sen että isä myös voi syöttää pienokaistamme (myös öisin) ja näin isän rooli kasvaa pienen vauvan elämässä. Poisajaessani pohdin hänen sanojaan ja kun olin päässyt kotipihaamme päätös oli selvä. Imetys ei onnistunut ja se stressasi minua niin paljon, että en kokenut voivani olevan se äiti joka halusin olla. Imetysyrittäminen ja pumppaaminen loppuivat siihen paikkaan. Korvikemerkiksi valikoitui Nutricia Nutrilon Omneo1, joka on vatsaystävällinen valmiste. 

Elämä helpottui kertalaakista. Tyttö kasvoi ja kehittyi korvikkeen voimin vallan mainiosti ja minä rentouduin vihdoinkin. Pääsin vapaammin liikkumaan, kun isä pystyi ruokkimaan pienokaistamme. Teimme yövuorovaihtiksia ja sain nukkua. Joku imettävä äiti kyseli eikö korvikkeen kanssa sählääminen ole yöllä hankalaa. No ei. Minulle sen rinnan kanssa touhuaminen on sähläämistä. Meillä oli aina vesi keitettynä yötä varten ja kun tyttö heräsi syömään, ei muuta kuin vesi mikroon lämpenemään, jauheet sekaan ja sheikkaus. Meillä on tietysti se onni, että makuuhuoneemme sijaisevat samassa kerroksessa ja tämä koko lämmitysprosessi siitä kun nousin sängystä ja olin ruokkimassa tytärtämme kesti max. 30 sekuntia. Nopeaa toimintaa yöllä ;). Ja vaikkei makkarit olisikaan samassa kerroksessa, niin termari ajaa saman asian. Neljän kuukauden iässä aloimme antaa iltamaidon joukossa velliä jolloin yösyötöt tippuivat yhteen ja pian saimmekin jo nukkua jo täydet yöt. 

Haluan tällä kirjoituksella muistuttaa kaikkia siitä ettei se imetys aina onnistu. Sitä on niin helppo sanoa vierestä että imetä, imetä; kyllä se siitä vielä lähtee. Ja juot sitä mammateetä ja alkoholitonta olutta, niin kyllä sitä maitoa alkaa tulemaan.  

Ette voi uskoa miten pahoillani olin välillä kommenteista joita imetysongemista tietämättömät ihmiset laukoivat. Jälkikäteen ajateltuna olisi pitänyt pitää suu supussa ja kaivaa vain se pullo laukusta eikä kommentoida mitenkään sitä etten imetä. Miksi en imetä. Mitä ihmettä se edes muille kuuluu? Olin ihan tarpeeksi kovan kokemuksen läpikäynyt ja uskon että minä olen itseni pahin kriitikko tässäkin asiassa, mutta että joku ulkopuolinen vielä tulee viisastelemaan. Kyllä minä perustelin asian ja moni kyllä ymmärsi sen, kiitos siitä. 

Vaikken ole imettänyt kuin kuusi viikkoa ja senkin ajan osaimetyksellä, olen silti maailman paras äiti meidän tyttäremmelle. En ymmärrä ollenkaan niitä kommentteja joita minäkin jossain yhteydessä sain, että voi kun et voi nyt kokea sitä kaunista hetkeä kun äiti syöttää lastaan. Ai anteeksi miksi en?

Joka kerta kun ruokin lastamme, hän oli sylissäni ihan samassa paikassa kuin rintaruokinnassa. Hän ei ollut fyysisesti minussa kiinni, mutta kyllä minä hetkestä kauniin sain ilman fyysistä kosketustakin. 

Toivon että me naiset olisimme toisiamme kohtaan hieman hienotunteisempia. Äitiys, imetys ja toimintatavat herättävät keskustelua eikä se ole ollenkaan huono asia; päinvastoin. Mutta se miten asiansa ilmaisee, sillä on todella iso merkitys. Varsinkin näissä hienotunteisuutta vaativissa asioissa. 

Tyttäremme on nyt 9 kuukautta ja ei ole sairastellut kovin paljon vaikka korvikemaidolla onkin kasvanut. Alkukesästä hänellä oli kunnon räkätauti jolloin vietimme yöllä aikaa jopa Jorvissa ja saimme antibioottikuurin, mutta sen jälkeen ei ole ollut kuin yksi nuha. KOP KOP. Eli pelkoni siitä ettäkö korvikelapsi sairastelisi enemmän kuin rintaruokittu ei pitänyt paikkaansa. Ainakaan tässä vaiheessa.

Imetitpä tai annoit maitoa pullosta, se ei tee sinusta sen huonompaa tai parempaa äitiä. Äitiys on todellakin niin paljon muutakin. Toivottavasti tästä kirjoituksesta on apua jollekulle. Ja minulle saa aina lähettää sähköpostia jos siltä tuntuu :).

Viimeisenä muttei todellakaan vähimpänä haluan osoittaa suuret kiitokseni rakkaalle miehelleni. Mikä tuki, turva ja järjenääni oletkaan ollut. Myös imetysasiassa. Olet kannustanut heikkoina hetkinä, passittanut minut nukkumaan kun zombie on ollut läsnä ja olet tehnty kaiken niin hienosti, jotta minulla olisi helpoin ja parasta olla. Kiitos rakas. Olet kallioni. 

Miten teillä on imetys sujunut? Onko se ollut helppoa heti alusta pitäen vai onko eteen tullut haasteita selätettäväksi? 

Iloa torstaihin! Siellähän pilkottaa aurinko :)!