18.6.2014

Viime päivien touhuja

Niin, se ensimmäinen tekstini kuvineen hävisi kuin tuhka tuuleen, joten tässä tulee uusi teksti samoilla kuvilla:).

Mitä olemme puuhastelleet viime päivinä. No ei kummempia, lähinnä ihan normaaleja arjenaskareita. Tyttäremme sairasti viikon verran ja me vanhemmat olimme sydän sykkyrällä. Nyt kaikki on kunnossa ja pieni ilopillerimme taas terveenä :).

Kävin jalkahoidossa Kauneushuone Kajon sivupisteellä Pickala Golfissa. Kuvasta voitte päätellä Tytön olleen mukana... En kanna Kirahvia omassa käsilaukussani :D. Nyt on jalat taas kesäkunnossa ja hellekelit voisivat pikkuhiljaa astua kuvioihin. Eikö?


Salille en jaksa/viitsi/ehdi joka päivä, mutta kotitreeni tulee tehtyä muutamana iltana viikossa. Tehokas 25 minuutin HIIT -treeni on ajaltaan varsin passeli. Kroppa ja korvienväli kiittää. Tähän vielä sauna päälle, niin AVOT.


Tyttäremme sai ensimmäisen kovan flunssansa. Kurkkuun kertyi limaa aimo määrä, jonka vuoksi jouduimme moneen otteeseen käymään Pikkujätissä. Jorvi tuli myös pariin otteeseen tutuksi. Monet verikokeet otettiin ja kävipä tyttömme ensimmäisessä röntgenkuvassa. Onneksi lääkkeet auttoivat ja muutaman päivän jälkeen tauti alkoi helpottamaan.


Yksi alkukesän proggiksista oli terassimme huolto. Pesuaine ja hoitoöljy vaativat pari sateetonta päivää. Oli muuten aikamoinen kyttäyskeikka saada projekti päätökseen sään suhteen.


Eräänä iltana Mies ideoi dinneriä ja päädyimme sushiin josta tykkään todella paljon! Terveellistä, kevyttä ja silti täyttävää. Suosittelen muuten paikkaa nimeltä Sushi'N'Roll (Kapteeninkadulla, Helsingissä), mistä nämäkin sushit noudettiin. Paikka tuli meille tutuksi muutama vuosi sitten ja tilasimmepa sitten sieltä meidän kakkoshääjulhiinkin maukkaat syömiset. Lasi viiniä palanpainikkeeksi ja hömppää telkkariin. Aika jees ilta :)


Tyttö bongasi ystävillämme tämän aktiivipallon, jossa vilkkuu valot ja äänet raikaa. Pallon painopiste on suunniteltu siten ettei se karkaa pikkuleikkijältä vaikka se sinkoilee sinnetänne. Tyttömme tykästyi palloon kovin, joten kait se on kotiin hankittava samanlainen. Kamu A ihmettelee menoa sormi suussa :D.


Välillä on varsin mukavaa lähteä tutuilta kotikonnuilta pois. Eirassa on mahtavaa käydä kävelyllä ja poiketa Caruselliin tai Ursulaan kaffelle.


Tytön kanssa pökköpökköä. Välillä on ihana vain kölliä sängyssä. Minä hengaan netissä ja tyttö touhuaa leluillaan.


Olen jälleen innostunut smoothien teosta. Vihreä mömmö mukin reunoilla koostui salaatista, tomaatista, avocadosta, mansikoista, mansikkakeitosta, mehusta ja hmmmm...gojimarjoista. Oli hyvää ja terveellistä.


Tyttö vetelee kiinteitä päivittäin. Tässä valmistuu porkkanasose. Kotona syötävät vihannessoseet teen toistaiseksi itse ja hedelmäsoseet ostan kaupasta. Tähän mennessä itsetehdyistä on maistunut bataatti ja porkkana; kaupanhyllyltä taas on testattu Bonan ensikasviksia. Hedelmistä on maisteltu banaani-omenasosetta.


Olemme pitäneet Miehen kanssa kiinni parisuhdeajasta vauva-arjen rinnalla. Meillä on ihana hoitoverkosto, joka koostuu ystävistä ja kummiperheistä sekä hoitotytöstä. Kerran kuukaudessa olemme lähteneet kahdestaan dinnerille ja Tyttö on viety joko yökkärikylään tai sitten meille on tullut hoitaja. Meistä on todella tärkeää hoitaa myös parisuhdetta, koska kun vanhemmat (äiti) voi hyvin, voi koko perhe hyvin.

Vaikkakin arki on löytänyt oman uomansa ja mielestäni on todella antoisaa touhuta perheenä meidän pienen ilopillerimme kanssa, on myös tärkeää saada omaa- / parisuhdeaikaa. Kun välillä pääsee tuulettumaan sitä jaksaa ihan erilailla taas temmeltää ja touhuta :).

Muutama viikko sitten kävimme ensin dinnerillä Mamma Rosassa ja Aeroshmitin keikalla. Steven Tyler on kyllä edelleen vedossa, samaa ei voinut ikävä kyllä todeta Joe Perrystä.




Käväisimme eräänä päivänä hyvien ystäviemme ja Tytön kummien möksällä. Ässä (Neiti S siis, heh) viihtyy luonnollisesti muiden lapsien kanssa. Kummiperheen lapset jaksavat leikkiä ja hauskuutta pienokaistamme. Vuoden kuluttua Ässä mennä taapertaa joukon jatkeena ja yrittää pysyä perässä :).



Tällaista kaikkea meidän viimeiseen pariin-kolmeen viikkoon on kuulunut. Pari viikkoa enää ja Miehellä alkaa yli neljän (!, jeeee) viikon loma. Ah, saa tämä mutsikin omaa aikaa ;).

Tällaista meille, mitäs teille? 
PS. Kesä; missä lämpimät ilmat viipyvät? Häh.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...