Siis oikeesti. Miten oma korvienväli on välillä kuin myrskylasissa? Normipäivä, normiaskareet, hyvät yöunet ja silti mä olen ollut tänään kuin Pieni Paha Noita Känkkäränkkä nimeltään. Äitini oli meillä pari päivää kylässä ja sai taas osakseen tyttären kiukuttelut. Äiti on kuitenkin äiti ja sanoikin minulle, että ymmärtää fiiliksiäni, varsinkin kun on enää muutama hassu viikko h-hetkeen. Ihana äiti <3
Mutta arvatkaa mikä helpotti tähän kiukkumomenttiin? No täysillä laulaminen autossa tietenkin. Heh! Äiti lähti kotia kohti ja minä suuntasin myös takaisin kotiin. Iskin autossa namiskat kaakkoon, vedin syvään henkeä ja annoin mennä. Bebe varmaan ajatteli et nyt se Mama sekosi :D.
Huomaan hormonien tekevän tepposiaan ja vaikka kaikki on hyvin, niin silti ahdistaa. Tähän olotilaan taitaa liittyä jännitystä, pelkoa, uuden odottamista, kaihoa, rakkautta ja tulevan äitiyden hienoutta.
Mutta tiedättekö, paras hetki näissä kiukkupeppupäivissä on se, kun Rakkaani tulee luokseni, halaa ja sanoo että rakastaa. Känkkäränkän sydän sulaa ja hymy nousee kasvoille, kun tietää että Mieheni rakastaa minua näistä päivistä huolimatta <3. Ja tiedän, että äiti rakastaa myös vaikka huomasinkin hänen jälleen ärsyyntyvän tyttären kiukutteluista...
No niin, nyt jo helpottaa. Tuo hoilottaminen autossa teki terää ja Voguen selaileminen sohvalla kaikessa hiljaisuudessa oli piste ii:n päälle :).
Tänään ohjelmassa on jumppaamista, saunaa, kasvonaamio, leffan katselua ja köllimistä sohvalla. Ja Känkkis pysyköön poissa :D.
Miten teillä siellä ruuduntoisellapuolen, ottaako kupoliin välillä big time
vai oletteko viilipyttyjä päivästä toiseen?
Hymyä nassuun kaikille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!