Kuten lupasin aiemmin, kerron teille siitä miten sektioni meni ja miten olen toipunut lähes kuuden viikon takaisesta synnytyksestä. Sektiopäivän piti olla viikkoa myöhemmin, mutta
rannekanavaoireyhtymä (kirjoitan siitä vielä erikseen) eteni sen verran pahaksi, että sektiotani aikaistettiin omasta pyynnöstäni viikolla.
Saavuimme Naistenklinikalle yhdeksän maissa aamulla ja hetken odottelun jälkeen saimme kuulla, että olemme neljäntenä jonossa ja voi olla, että leikkaus siirtyy seuraavaan päivään. Samalla saimme tiedon, että leikkaushaava tehdään pystyviiltona. Hermostuin tästä tiedosta hieman, sillä ajattelin pystyviillon olevan paranemisen kannalta huonompi kuin vaakaviilto. Pystyviiltoon päädyttiin nukutuksen vuoksi, eli vauva saadaan pystyviillon kautta nopeammin ulos kuin vaakaviillon. Toinen syy pystyviiltoon oli sairastamani munasarjatulehduksen jättämät kiinnikkeet, jotka voivat vaikeuttaa vauvan nopeaa ulosottoa.
Puoli kahden aikoihin sanoin Miehelle, että menee kysymään siirtyykö sektio seuraavalle aamulle. En nimittäin ollut syönyt/juonut mitään siinä vaiheessa lähes 15 tuntiin, joten varsinkin jano oli aikamoinen. Mies palasikin ilokseni hoitajan kanssa ja pääsimme vaihtamaan vaatteita ja siirtymään toivomaamme perhehuoneeseen (jota mourusin oikein kunnolla ja se kannatti, heh). Puoli kolmen aikaan vedin myssyn päähän ja suuntasimme hissillä leikkausosastolle. Mies jäi ovien taakse ja oma jännitykseni kasvoi sfääreihin. Herättyäni olen
ÄITI.
Tiimin esittelyn ohessa esivalmistelut tehtiin todella nopeasti ja pian olinkin jo untenmailla. Tyttömme syntyi kello 15.08. Nopeaa touhua, kertakaikkiaan. Heräsin itse kuuden jälkeen ja ensimmäiset kysymykseni liittyivät tietenkin tyttöön ja hänen vointiinsa. Pian Mies ja tyttö saapuivat luokseni ja voi sitä onnea! Kyyneleet valuivat ja toistelin vain, että me olemme nyt perhe. Äiti ja Isi. Miehen ja tyttären siiryessä osastolle jäin vielä heräämöön hetkeksi ja pääsin osastolle hieman ennen ilta kahdeksaa.
Näin matkamme alkoi pienenä perheenä <3.
Miten olen toipunut sektiosta?
Kaikista kipein päivä oli leikkausta seurannut päivä. Anestesian vuoksi vatsassani möyri ilma ja jälkisupistukset. Vaikka olin niin kipeä että tärisin kauttaaltaan, päätin kammeta itseni ylös sängystä pelkällä tahdonvoimalla. Otin tukea Miehestä ja kävelimme huoneessa ympyrää, sillä halusin päästä liikkeelle heti nopean toipumisen toivossa. Ja kyllä liikkeelle lähtö kannatti! Päivä päivältä oloni parani ja pääsimme kotiin perjantaina, kolme päivää sektiosta. Lauantaina olimme jo kahvittelemassa Isossa Ompussa. Särkylääkkeitä otin noin 10 päivää sektion jälkeen ja yht'äkkiä huomasin etten ole ottanut särkylääkkeitä moneen päivään. Toivuin sektiosta ihan älyttömän nopeasti. Nopeammin kuin olin koskaan kuvitellut. Tähän on varmasti vaikuttanut liikunta, jota harrastin koko raskauden ajan. Viimeisen crossaritreenin tein kolme päivää ennen sektiota :).
Summasummarum: sektiosta jäi erittäin hyvä fiilis ja kaikki etukäteen jännittämäni asiat osoittautuivat turhaksi. Olen erittäin tyytyväinen, että halusin ja sain sektion. Voitte lukea
sektiopäätöksestä täältä, kliks.
Alla muutama kuva meidän matkastamme sairaalaan ja takaisin kotiin <3.
 |
Sairaalaan lähdössä.
|
 |
| Odotellaan.... |
 |
| Saimme perhehuoneen, jes! |
 |
| ...ja sitten se on menoa... |
 |
| Vastasyntynyt Aarteemme. |
 |
Äidin sylissä perhehuoneessa.
|
 |
| Ensimmäinen aamiaiseni "paaston" jälkeen. Ai mitenniin räjähtäneen näköinen? :D |
 |
| Vihdoin kotona! |
Hei tuollasen kokemuksen jälkeen saa ollakin räjähtäneen näköinen! Muistan kun katsoin suihkussa ekan kerran peiliin heti synnytyksen jälkeen, niin sama ajatus oli munkin päässä. Mulla koko homma oli ohitse alle kahdessa tunnissa, mutta siinäkin ajassa ehdin saamaan hiukset pystyyn ja meikit poskille. :D
VastaaPoistaMoi Helkku. Varsin erinomainen ja kehuttava suoritus tuo kaksi tuntia :D. Kyllä oli hyvä fiilis päästä suihkuun ja sukia hiuksen jonkinlaiseen kuosiin. Meikistä puhumattkaan, heh. Teillä on arki lähtenyt sujumaan kait ihan hyvin? Kävin kurkkimassa blogiasi :)
PoistaEiköhän kaikki äidit ole synnytyksen jälkeen vähän räjähtäneitä. :) Kun itse vihdoin sain luvan lähteä sängystä liikkeelle, peilistä katsoi kyllä aikamoinen peikko.
VastaaPoistaTuo pystyviilto kuulostaa kyllä aika hurjalta, vaikka ei varmasti ole sen kummallisempi kuin pystyviilto. Oma mahani oli laparoskopian ja umpparinpoiston takia jo aikamoinen arpikokoelma, sektioarpi sopi joukkoon siis oikein hyvin. :)
Uskon myös että liikunta, ja yleensäkin hyvä yleiskunto auttaa parantumisessa. Olin myös yllättynyt kuinka nopeasti tokenin sektiosta (ja koko pitkästä synnytyksestä), kauhukuvien perusteella kun olisi pitänyt olla vuodepotilaana pitkään.
Hienoa että saitte perhehuoneen, remontin takia ne ovat tainneet olla aika kiven alla. Olisin myös itse halunnut mielummin Naikkarille, mutta juuri noiden perhehuoneiden vähyyden takia valittiin sitten Jorvi.
-JJ-
Hienoa, että olet toipunut hyvin. Ensisijaisena synnytystapana suositellaan kuitenkin alatiesynnytystä sektioon liityvien riskien takia. Sektiota vaativat äidit alkavat valitettavasti olla ongelma, kun kaikki faktat kuitenkin puoltaa normaalia synnytystä. Toki sektiokin paikallaan tietyissä tilanteissa. Olen huolissani kun nykyään mediasta saa kuvaa, että äiti voi valita synnytystavaksi sektion. Mielestäni ei pitäisi voida.
VastaaPoista-äidin ja lapsen parhaaksi-
Tottakai ymmärrän sen, että alatiesynnytys on ensisijainen synnytysmuoto. Ja toivottavasti minun kirjoituksistani käy selväksi miksi halusin sektion. Toivottuun sektioon oli minulla pätevä syy ja jos minulla ei olisi skolioosia, olisi tilannekin ollut ihan toinen. Olen kuitenkin sitä mieltä, että jokaisella tulee olla oikeus päättää / valita millaisen synnytystavan itselleen haluaa ja neuvotella siitä lääkäreiden kanssa. Sektiota ei kuitenkaan tule "toitottaa" helppona synnytystapana, sillä sitä se ei läheskään aina ole. Mutta ei ole alatiesynnytyskään. Toki tilanteet tulee punnita tarkkaan ja pohtia asiaa monelta eri kannalta :)
Poista