Monet itkut ja huokaukset. Yrittäminen ja pettyminen. Menetetyt
yöunet. Huonot fiilikset; olenko huono äiti? Miksi tämä ei onnistu? Tämänhän
piti olla helppoa.
Minulle ei tullut koko raskausaikana
mieleeni etteikö imetys syystä tai toisesta voisi onnistua.
Tietämättömyydessäni en edes ajatellut koko asiaa. Ehkä olisi pitänyt. Tai
voikun joku olisi maininnut asiasta; vaikka neuvola. Imetyksen vaikeus tuli
puskista. Ässä syntyi tiistaina nukutuksessa sektiolla. Hän oli syntyessään
pieni; 2.8 kiloa puhdasta kultaa. Olin kyllä lukenut siitä ettei maito
välttämättä nouse kunnolla sektion jälkeen, mutta ettäkö koko imetys olisi
hankalaa. Ei juolahtanut
mieleeni. Kaikki vaan
paasasivat siitä miten helppoa se on kun vauvan ruoka kulkee mukana ja on
sopivan lämpöistä jajaja....

Toivuin sektiosta oikein mallikkaasti ja jo torstaina olin
hyvinvoiva. Harjoittelin imetystä, asentoja ja vauvan kanssa olemista.
Perjantai koitti ja saimme luvan lähteä kotiin. Näin jälkikäteen ajateltuna
(jälkiviisaus, paras viisaus) olisi ehkä kannattanut jäädä sairaalaan
viikonlopun yli, jotta imetys olisi alkanut sujumaan paremmin ja olisin saanut
äitiyteeni lisävarmistusta. Toki sairaalassa sanottiin että vauvamme pienuuden
vuoksi hänen imuvoimansa ei ole kovin suuri, mutta kyllä se siitä paranee kun
tyttö kerää painoa ja voimia. Annoimme korvikemaitoa rintasyötön jälkeen ja
sehän osui ja upposi.
Halusin ehdottomasti imettää ja toki sairaalassa siihen
rohkaistiin. Imetysotteet ja vähäinen maidontuotanto tuottivat molemmat
päänvaivaa, mutta se nyt ei yllättänyt; olinhan täysin noviisi ja ekaa kertaa
niissä hommissa. Samoin tyttäremme. Kotiin lähtöpäivänä tehtiin sairaalan
puolesta ensimmäisen ja viimeisen kerran imetyspunnitus. Olin työllä ja
tuskalla ruokkinut uutta perheenjäsentä ja vaaka näytti sen mitä pitikin: tyttö
sai maitoa tarpeekseen, joten kamppeet kasaan ja kotiin pienen nyytin kanssa.
Kuten yllä kirjoitin, olisi pitänyt malttaa jäädä sairaalaan vielä pariksi
päiväksi, mutta tottakai kotiinlähtö houkutteli sen verran, että vaikka koin
ettei imetys ollut lähtenyt niin hyvin käyntiin kuin olisin toivonyt, ajattelin
että kyllä se siitä ja kaikki menee hyvin. Koti siis kutsui.

Kotona oli ihana olla, mutta imetys ei vain luonnistunut. Tyttö ei
jaksanut imeä ja nukahti lähes heti syötön alkaessa. Hän oli rinnalla hereillä
ehkä pari minuuttia, jonka jälkeen yritin herätellä, mutta ei. Pullosta tuli
sen verran helpommin maitoa, että sitä imettiin unessakin. Itku oli minulla
herkässä eikä pelkästään imetysongelmien vuoksi vaan myös nukkumattomuuteni.
Nukuin ensimmäisten kolmen-neljän viikon aikana huimat 2-3 tuntia
vuorokaudessa. En vain osannut nukkua. Vauvamme piti aivan järkyttävän
kovaa korinaa nukkuessaan. Se oli oikeasti kovaa ääntä. Terkkarin kotikäynnillä
(tyttären ollessa 10 pv ikäinen) väsymykseni oli normaalista poikkeavaa ja
meitä kehotettiin pohtimaan vauvan siirtämistä omaan huoneeseen, jos minun
nukkumiseeni ei tule muutosta. Enpä ollut ajatellut etukäteen moista siirtoa
ollenkaan.
Olin aivan zombie. Itkeä tihruutin yöllä sängyn laidalla, päivisin
sohvan nurkassa ja pohdin nukkumattomuuttani, imetysongelmaa ja vauvan siirtoa
omaan huoneeseensa. Imetin, pumppasin ja annoin korviketta. Ja pää oli ihan
sekaisin. Lapsen PITÄÄ saada äidinmaitoa, jotta syntyy hyvä vastustuskyky. Mm.
tätä hoin itselleni kuin mitäkin mantraa. Ei ole muuten hyvä kombo tuo tuore
äitiys, nukkumattomuus, huono maidontuotanto ja syyllisyys. HUH HUH. Eräänä
päivänä kolmannen viikon jälkeen mies tuli töistä kotiin ja
ilmoitusluontoisesti alkoi siirtämään vauvan sänkyä hänen omaan huoneeseensa.
Siinä minä sitten nieleskelin ja puhelin ääneen että "onhan tämä nyt varmasti ihan
okei, eikä lapselle jää mitään traumoja...". Välillä mies otti ohjat öisin ja minä painuin
alakertaamme nukkumaan tulpat korvissa. Toisinaan sain nukuttua täyden yön,
toisinaan en, mutta jo se helpotti kun tiesin ettei minun tarvitse herätä vaan
saan rauhoittua ja rentoutua vierashuoneessamme.
Neuvola otti minut seurantaan nukkumattomuuden vuoksi. Sehän voi
pahimmillaan johtaa masennukseen. Minut ohjattiin helmikuun puolessa välissä
imetysopastukseen, joka koitui pelastuksekseni. Olin jo perumassa aikaa, sillä
koin että kyllä minä imettää osaan mutta maitoa ei vain tule ja lapsi nukahtaa
salamannopeasti rinnalle. Se oli yhtä imettämisen, pumppaamisen ja
korvikemaidon sekamelskaa. Ja mammateen ja alkoholittoman oluen kurkusta alas
kiskomista. Ja väsymystä. Kääk.
Niin, imetysopetus koitui pelastuksekseni. Rouva, joka otti meidät
vastaan oli todellinen halki-poikki-pinoon -henkilö. Hänellä oli taustatieto
meistä ja haasteistamme. Olimme siellä kaksi tuntia ja itkin ekan tunnin huonoa
äiti -fiilistäni. Pitkän keskustelun jälkeen hän sanoi (ihan kuin se olisi
ollut joku synninpäästö minulle), että äitiys on kuule niin paljon muutakin
kuin imettämistä, että mitäs jos lopettaisit sen yrittämisen ja pumppaamisen ja
valitsisit teille parhaimman korvikemerkin ja alkaisit nauttimaan äitiydestä
ilman imettämisen stressiä. Keskustelimme lisää ja ihan kuin tiiliskivi olisi
poistunut hartioiltani. Hän toi erittäin hyviä pointteja esiin, mm. sen että
isä myös voi syöttää pienokaistamme (myös öisin) ja näin isän rooli kasvaa
pienen vauvan elämässä. Poisajaessani pohdin hänen sanojaan ja kun olin päässyt
kotipihaamme päätös oli selvä. Imetys ei onnistunut ja se stressasi minua niin
paljon, että en kokenut voivani olevan se äiti joka halusin olla. Imetysyrittäminen
ja pumppaaminen loppuivat siihen paikkaan. Korvikemerkiksi valikoitui Nutricia
Nutrilon Omneo1, joka on vatsaystävällinen valmiste.

Elämä helpottui kertalaakista. Tyttö kasvoi ja kehittyi korvikkeen
voimin vallan mainiosti ja minä rentouduin vihdoinkin. Pääsin vapaammin
liikkumaan, kun isä pystyi ruokkimaan pienokaistamme. Teimme yövuorovaihtiksia ja
sain nukkua. Joku imettävä äiti kyseli eikö korvikkeen kanssa sählääminen ole
yöllä hankalaa. No ei. Minulle sen rinnan kanssa touhuaminen on sähläämistä.
Meillä oli aina vesi keitettynä yötä varten ja kun tyttö heräsi syömään, ei
muuta kuin vesi mikroon lämpenemään, jauheet sekaan ja sheikkaus. Meillä on
tietysti se onni, että makuuhuoneemme sijaisevat samassa kerroksessa ja tämä
koko lämmitysprosessi siitä kun nousin sängystä ja olin ruokkimassa tytärtämme
kesti max. 30 sekuntia. Nopeaa toimintaa yöllä ;). Ja vaikkei makkarit
olisikaan samassa kerroksessa, niin termari ajaa saman asian. Neljän kuukauden
iässä aloimme antaa iltamaidon joukossa velliä jolloin yösyötöt tippuivat
yhteen ja pian saimmekin jo nukkua jo täydet yöt.

Haluan tällä kirjoituksella muistuttaa kaikkia siitä ettei se
imetys aina onnistu. Sitä on niin helppo sanoa vierestä että imetä, imetä;
kyllä se siitä vielä lähtee. Ja juot sitä mammateetä ja alkoholitonta olutta,
niin kyllä sitä maitoa alkaa tulemaan.
Ette voi uskoa miten pahoillani olin välillä kommenteista joita
imetysongemista tietämättömät ihmiset laukoivat. Jälkikäteen ajateltuna olisi
pitänyt pitää suu supussa ja kaivaa vain se pullo laukusta eikä kommentoida
mitenkään sitä etten imetä. Miksi en imetä. Mitä ihmettä se edes muille kuuluu?
Olin ihan tarpeeksi kovan kokemuksen läpikäynyt ja uskon että minä olen itseni
pahin kriitikko tässäkin asiassa, mutta että joku ulkopuolinen vielä tulee
viisastelemaan. Kyllä minä perustelin asian ja moni kyllä ymmärsi sen, kiitos
siitä.
Vaikken ole imettänyt kuin kuusi viikkoa ja senkin ajan
osaimetyksellä, olen silti maailman paras äiti meidän tyttäremmelle. En ymmärrä
ollenkaan niitä kommentteja joita minäkin jossain yhteydessä sain, että voi kun
et voi nyt kokea sitä kaunista hetkeä kun äiti syöttää lastaan. Ai anteeksi
miksi en?
Joka kerta kun ruokin lastamme, hän oli sylissäni ihan samassa
paikassa kuin rintaruokinnassa. Hän ei ollut fyysisesti minussa kiinni, mutta
kyllä minä hetkestä kauniin sain ilman fyysistä kosketustakin.
Toivon että me naiset olisimme toisiamme kohtaan hieman
hienotunteisempia. Äitiys, imetys ja toimintatavat herättävät keskustelua eikä
se ole ollenkaan huono asia; päinvastoin. Mutta se miten asiansa ilmaisee,
sillä on todella iso merkitys. Varsinkin näissä hienotunteisuutta vaativissa
asioissa.
Tyttäremme on nyt 9 kuukautta ja ei ole sairastellut kovin paljon
vaikka korvikemaidolla onkin kasvanut. Alkukesästä hänellä oli kunnon räkätauti
jolloin vietimme yöllä aikaa jopa Jorvissa ja saimme antibioottikuurin, mutta
sen jälkeen ei ole ollut kuin yksi nuha. KOP KOP. Eli pelkoni siitä ettäkö
korvikelapsi sairastelisi enemmän kuin rintaruokittu ei pitänyt paikkaansa.
Ainakaan tässä vaiheessa.

Imetitpä tai annoit maitoa pullosta, se ei tee sinusta sen
huonompaa tai parempaa äitiä. Äitiys on todellakin niin paljon muutakin.
Toivottavasti tästä kirjoituksesta on apua jollekulle. Ja minulle saa aina
lähettää sähköpostia jos siltä tuntuu :).
Viimeisenä muttei todellakaan vähimpänä haluan osoittaa suuret kiitokseni rakkaalle miehelleni. Mikä tuki, turva ja järjenääni oletkaan ollut. Myös imetysasiassa. Olet kannustanut heikkoina hetkinä, passittanut minut nukkumaan kun zombie on ollut läsnä ja olet tehnty kaiken niin hienosti, jotta minulla olisi helpoin ja parasta olla. Kiitos rakas. Olet kallioni.
Miten teillä on imetys sujunut? Onko se ollut helppoa heti alusta pitäen vai onko eteen tullut haasteita selätettäväksi?
Iloa torstaihin! Siellähän pilkottaa
aurinko :)!